Tekijä: Eero Haarala

Olen saanut olla helluntaiseurakunnan jäsen yli kolmekymmentä vuotta. Siihen on mahtunut viisi hyvin erilaista seurakuntaa. Nuoruudestani muistan, että nuoria oli aika paljon seurakunnissa. Aika tyypillistä oli myös todella vahva hengellisyys ja karismaattisuus. Oli selvää, että jokaiselle uskoon tulleelle haluttiin tarjota kaksi voimakasta kokemusta: uskovien kaste upottamalla ja Pyhän Hengen kaste, johon liitettiin kielillä puhuminen.

Samalla, kun karismaattiset ilmiöt ovat vähentyneet suomalaisessa kristillisyydessä, on havaittavissa jäsenmäärän laskua. Asioiden yhteen liittäminen on keinotekoista ilman tieteellistä tutkimusta ja tässä siihen olisi ilman muuta sijansa. Toisaalta kuulee sanottavan, että aika on kulkenut kristillisyyden ohi ja maallistunut ihminen ei koe tarvitsevansa kristillisten arvojen tuomaa pohjaa tai ilmiöitä.

En voi olla tekemättä johtopäätöstä, jossa painottuu käsittämätön hengettömyys. Tarkoitan sitä, että kristillisten seurakuntien olisi aika palata alkuun, siihen mitä Jeesus ja apostolit opettivat. Konservatiivit painottavat, että Raamattua pitää noudattaa niin, kuin se on kirjoitettu. Äärilaidan konservatiivit sortuvat tässä usein valikoivaan raamatuntulkintaan, josta he syyttävät herkästi liberaaliteologeja.

Itse edustan sellaista raamatuntulkinnan tapaa, jossa korostuu uskollisuus alkutekstille ja samalla pyritään pitämään kiinni tekstin suoraviivaisesta soveltamisesta mahdollisimman tarkasti. Tämä johtaa kieltämättä siihen, että jotkin asiat muuttuvat muun muassa helluntailaisille mutkikkaiksi. Tähän liittyy tietty johdonmukaisuus. Ymmärrän hyvin sen, että perinteet ja totutut toimintatavat ohjaavat raamatuntulkintoja. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kaikkien Jeesukseen uskovien tulisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja aloittaa ennen kaikkea rehellinen Raamatun tulkitseminen.

Rehellisesti Raamattua lukiessa tapahtuu eräänlainen omantunnon ja arvojen sulaminen ihmisessä. Erityisesti Uusi testamentti testaa ja kouluttaa meidän asenteitamme. Pyhää tekstiämme lukiessa tulisi tunnustaa sen arvovalta ja tarkoitus muuttaa ihmistä sisältä päin. Ensimmäisenä jokaisen uskovan on myönnettävä se, että Raamattu on Jumalan aikaansaannosta tavalla tai toisella.

Raamatun opetusten relevanssi on sidoksissa siihen, että pidän niitä todellisina. Liberaalien ongelmana on eksegetiikassaan se, että Raamattu ei ole Jumalan aikaansaannos. Konservatiivisen tulkinnan äärimmäiset kannattajat taas pitävät Raamattua täysin Jumalan kirjoittamana ilman ihmisen osuutta asiaan. Molemmat leirit astuvat siihen miinaan, että määrittelevät liian pitkälle Jumalan osuuden kirjoitusprosessiin.

Miten tämä kaikki liittyy siihen, että Henki pakenee seurakunnista? Se liittyy siten, että oma tulkintamme asettaa liian tiukat rajat Pyhän Hengen toiminnalle. Tästä seuraa puolestaan se, että ennen kokemista arvioimme, vaikka ensin meidän pitäisi rohkaistua kokemaan ja sitten arvioida kokemustemme raamatullisuutta. Uusi testamentti ei missään kohden laita rajaa siihen, mitä koemme, vaan siihen, että miten arvoimme näitä kokemuksia.

Uskon vahvasti, että nykyajan uskova ja myös maallistunut ihminen kaipaa tiettyä mystisyyttä, jossa osa Jumalan maailmasta pysyy salaisena. Maallistuneen ihmisen, kristityn tai ateistni, on vaikeaa luottaa pelkästään aisteihinsa. Itse haluaisin murtaa itsessäni ja seurakunnistamme ihmisyyden muurin ja päästää Jumalan sisään täydellä voimalla, vaikka sitten seinien läpi. Uskon siihen, että suuremman vaikutuksen ihmisiin tekee intohimoinen uskomme Jeesukseen, kuin ”oikeaoppinen” teologiamme.

Elämme suuren urheilujuhla aikaa: Tokiossa olympiaurheilijat antavat parastaan erilaisissa urheilusuorituksissaan. Jokainen on vuosia valmistautunut antamaan parhaansa hyvin lyhyessä ajassa. Toisille se tarkoittaa mitalia ja toiset joutuvat ponnisteluista tyytymään vähempään. Joskus käy niinkin, vaikka kaatuu suorituksessaan, tekee maailmanennätyksen ja voittaa kultaa.

Minun mielestäni viittaus Lasse Virenin urotekoon osuu hienolla tavalla ihmisen tapaan katsoa tulevaisuuteen. Voimme koko ajan pelätä epäonnistumista, vastustajia sekä olosuhteita. Jumala kutsuu meitä katsomaan eteenpäin. Jeremian kirjassa Jumala sanoo profeetan suulla: ”Minä anna teille tulevaisuuden ja toivon.” Voiko parempaa rohkaisua saada päävalmentajaltamme. Tuo rohkaisu valaa meihin toivoa ja rohkeutta.

Epäonnistuminen tai silkka epäonni eivät voi määrittää meitä ihmisinä. Elämään kuuluvat erilaiset haasteet ja kriisit. Usein haasteiden keskellä saamme hyvän mahdollisuuden miettiä uudelleen elämämme suuntaa ja haluamme panostaa unelmiimme. Urheilussa tämä näkyy erityisesti silloin, kun koko elämänsä tiettyyn tavoitteeseen tähdännyt lahjakkuus loukkaantuu vakavasti ja mahdollisuus voittaa menee sivu suun. On kaksi suuntaa. Voi jäädä murehtimaan kohtaloaan tai nousta ylös uusien tavoitteiden ja unelmien kanssa. Elämä ei ole yhden unelman mittainen.

Raamatussa tuodaan esille tätä ajatusta urheilun termein. Elämänsä loppuvaiheessa apostoli Paavali huudahtaa lukijoilleen: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun ja selvinnyt voittajana, säilytin uskoni vaikeuksista huolimatta.”  Vaikeudet mittaavat meidän luonnettamme. Jokaisella ihmisellä on tietty kestävyyden kynnys, jonka ylittyessä me herkästi murrumme. Taivaallinen Isämme on luvannut olla auttamassa meitä juuri silloin, kun olemme omassa murtumisen pisteessämme. Hän on luvannut olla meidän kanssamme aina.

Sinua siunaten

Eero Haarala

Seurakunnan historia on loistelias. Elämme suuren elonkorjuun aikaa. Elonkorjuulla tarkoitetaan sitä, että maailmanlaajuisesti sanoma Jeesuksesta menee vahvasti eteenpäin. Uusia seurakuntia perustetaan enemmän, kuin koskaan ympäri maailmaa. Erityisesti eteläinen ja itäinen osa maailmasta kokee mahtavaa Jumalan voiman ilmestymistä.

Olemmeko me osa tätä suurta sadonkorjuuta täällä Etelä-Savossa pienessä Kangasniemen kunnassa? Jumala tahtoo varmasti sitä, että ihmiset saisivat tulla Jeesuksen luokse kokemaan ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää. Sitä, että synnin rikkoma sydän saisi eheytyä ilmapiirissä, jossa Jumalan Henki todella vaikuttaa. Tämä on kaiken lähtökohta.

Uskon, että Jumala haluaa olla uskovien keskellä tuomassa tätä siunausta kaikille. Kysymys on kuitenkin enemmän siitä haluammeko itse olla mukana siinä siunauksessa, jonka Jumala haluaisi meille antaa.

Olemme aloittamassa seurakunnassamme uutta nuorisotyötä. Haluamme saavuttaa nuoren sukupolven tällä Jumalan rakkaudella. Ytimessä tässä on evankeliumi, sanoma Jeesuksesta. Meille ei riitä se, että nuoret saavat paikan, jossa viettää aikaa. Me haluamme tarjota nuorille mahdollisuuden koko elämää koskevaan muutokseen, joka tulee Jeesuksen tuntemisen kautta. Ymmärrämme, että kaikki eivät halua tulla uskoon. Tämä ei estä meitä rakastamasta kaikkia paikkakuntamme nuoria ja tarjoamasta heille paikkaa, jossa on läsnä todellinen Jumalan rakkaus.

Paikkakuntamme tarvitsee Jeesusta. Me haluamme toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyä Kangasniemellä rohkeasti ja avoimesti. Tarjoamme jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden tutustua tähän Jeesukseen, joka on muuttanut miljardien ihmisten elämän pysyvästi.

Eero Haarala, pastori

Ehtoollinen on kristityille kasteen ohella Jeesuksen asettamana keskeinen osa seurakunnan elämää ja yhteyttä. Ehtoollinen, kasteen rinnalla, on tuottanut vuosisatoja kestäneitä riitoja kirkkokuntien välille. Martti Luther ja muut uskonpuhdistuksen oppineet hyökkäsivät katolisen kirkon ehtoolliskäsitystä vastaan, joka oli yksi merkittävä kiistaa aiheuttanut teema. Ehtoollinen ei ole nykyisin kovin suuri keskustelun aihe kristittyjen keskuudessa, vaikka olisi syytä tarkkaan pohtia mistä siinä lopulta on kyse.

Lähestyn tätä asiaa uskovan näkökulmasta ja yritän pysyä pois kirkkopolitiikan suosta, jossa tärkeintä näyttää olevan se, kuka saa päättää siitä, kuka saa olla ehtoollisella mukana. Tärkeintä ehtoollisessa ei ole ihminen, ei seurakuntakaan, vaan sen asettaja, Kristus. Hänen ruumiinsa ja verensä todellisuus on läsnä ehtoollisessa. Kyseistä ateriaa ei olisi olemassakaan ilman Jeesusta. Muistaessamme tämän todellisuuden, on helpompi ymmärtää tähän toimitukseen liittyviä periaatteita ja oppeja.

Kenelle ehtoollinen kuuluu? Tämä on se kysymys, joka jakaa kristittyjä. Vahva tulkinta lähtee siitä, että ehtoollinen kuuluu uskoon tulleelle ja kasteen vastaanottaneelle ihmiselle. Toisaalta voidaan miettiä sitä, oliko tämä aivan alussa opetuslasten keskuudessa vallinnut käytäntö. Jeesus viittaa jollain tavalla ehtoolliseen jo siinä, kun Hän sanoo nauttivansa viiniä vasta uutena Jumalan valtakunnassa. Ehtoollinen asetettiin juutalaisen pääsiäisateria yhteydessä kiirastorstain iltana ennen Jeesuksen kiinniottamista. Jeesus asetti opetuslapsille yhteysateriaksi todistamaan siitä liitosta, joka tehdään Hänen veressään ja ruumiissaan ristintyössä. Näin ollen voimme ajatella, että ehtoollisen periaatteet toimivat vain ja ainoastaan uskovana kastettujen keskuudessa.

Mistä on kysymys, kun yritämme hahmottaa asiaa Kristuksen läsnäolon periaatteen kautta. Toiset kirkot opettavat, että ehtoollisen välineet, leipä ja viini, muuttuvat olemukseltaan Jeesuksen vereksi ja lihaksi. Jotkut toiset kirkot taas opettavat, että Kristus on läsnä välineissä, mutta niiden olomuoto ei muutu. Kolmanneksi jotkut kirkot ajattelevat, että Kristus on läsnä yhteyden kautta, kun ateriaa Hänen muistokseen vietetään.

Mikä näistä on oikea tulkinta? Itse asiassa sillä ei näyttäisi olevan juurikaan väliä sen kannalta, jos katsomme, miten Jeesus itse asiaa lähestyi. Ehtoollinen on suurempi periaatteeltaan, kuin välineiltään. Tämä siitäkin huolimatta, että Jeesus siunasi leivän ja viinin toteuttamaan tätä periaatetta. Välineillä on merkitystä, todella paljon, mutta ei ohi sen, mitä Kristus siitä itse sanoo ja opettaa. Jeesukselle ja opetuslapsille yhteys oli tärkeämpää, kuin välineet sinänsä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että luterilainen kirkkokin sallii käytettävän poikkeavia aineita ehtoollisen vietossa. Olen usein miettinyt, miten ihmeessä öylätti voi olla välineenä oikea, kun ei sitä tunnista leväksi parhaalla tahdollakaan. Myös viinin tilalla voi käyttää muutakin juotavaa ainetta, jos oikeaa viiniä ei ole saatavilla.

Tulemme siis väistämättä siihen lopputulokseen, että Kristus on tärkein ehtoollisen elementti. Toisena tulee Jeesuksen seuraaja, joka ehtoollista viettäessään haluaa sen välineiden kautta samaistua Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan. Tällä tavalla uskova saa konkreettista vahvistusta uskolleen. Itse asiassa pitää unohtaa kokonaan tarkkuus ehtoollisen seurakunta- tai sakramenttiopista. Tärkeämpää onkin se miten uskova rakentuu, kuin kirkon tai seurakunnan kanta sen sisältöön.

Palataan vielä otsikkoon. Kumpaan me käymme? Syntisten pöytään, vaiko pyhien yhteyteen. Itse asiassa on niin, että kumpaankin. Jumala kutsuu meitä olemaan pyhien yhteydessä, mutta samalla olemme kiinni syntisyydessämme. Tulemme toisin sanoen ehtoolliselle syntisin, mutta Kristuksessa pyhitettyinä Jumalan lapsina.