Olen saanut olla helluntaiseurakunnan jäsen yli kolmekymmentä vuotta. Siihen on mahtunut viisi hyvin erilaista seurakuntaa. Nuoruudestani muistan, että nuoria oli aika paljon seurakunnissa. Aika tyypillistä oli myös todella vahva hengellisyys ja karismaattisuus. Oli selvää, että jokaiselle uskoon tulleelle haluttiin tarjota kaksi voimakasta kokemusta: uskovien kaste upottamalla ja Pyhän Hengen kaste, johon liitettiin kielillä puhuminen.
Samalla, kun karismaattiset ilmiöt ovat vähentyneet suomalaisessa kristillisyydessä, on havaittavissa jäsenmäärän laskua. Asioiden yhteen liittäminen on keinotekoista ilman tieteellistä tutkimusta ja tässä siihen olisi ilman muuta sijansa. Toisaalta kuulee sanottavan, että aika on kulkenut kristillisyyden ohi ja maallistunut ihminen ei koe tarvitsevansa kristillisten arvojen tuomaa pohjaa tai ilmiöitä.
En voi olla tekemättä johtopäätöstä, jossa painottuu käsittämätön hengettömyys. Tarkoitan sitä, että kristillisten seurakuntien olisi aika palata alkuun, siihen mitä Jeesus ja apostolit opettivat. Konservatiivit painottavat, että Raamattua pitää noudattaa niin, kuin se on kirjoitettu. Äärilaidan konservatiivit sortuvat tässä usein valikoivaan raamatuntulkintaan, josta he syyttävät herkästi liberaaliteologeja.
Itse edustan sellaista raamatuntulkinnan tapaa, jossa korostuu uskollisuus alkutekstille ja samalla pyritään pitämään kiinni tekstin suoraviivaisesta soveltamisesta mahdollisimman tarkasti. Tämä johtaa kieltämättä siihen, että jotkin asiat muuttuvat muun muassa helluntailaisille mutkikkaiksi. Tähän liittyy tietty johdonmukaisuus. Ymmärrän hyvin sen, että perinteet ja totutut toimintatavat ohjaavat raamatuntulkintoja. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kaikkien Jeesukseen uskovien tulisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja aloittaa ennen kaikkea rehellinen Raamatun tulkitseminen.
Rehellisesti Raamattua lukiessa tapahtuu eräänlainen omantunnon ja arvojen sulaminen ihmisessä. Erityisesti Uusi testamentti testaa ja kouluttaa meidän asenteitamme. Pyhää tekstiämme lukiessa tulisi tunnustaa sen arvovalta ja tarkoitus muuttaa ihmistä sisältä päin. Ensimmäisenä jokaisen uskovan on myönnettävä se, että Raamattu on Jumalan aikaansaannosta tavalla tai toisella.
Raamatun opetusten relevanssi on sidoksissa siihen, että pidän niitä todellisina. Liberaalien ongelmana on eksegetiikassaan se, että Raamattu ei ole Jumalan aikaansaannos. Konservatiivisen tulkinnan äärimmäiset kannattajat taas pitävät Raamattua täysin Jumalan kirjoittamana ilman ihmisen osuutta asiaan. Molemmat leirit astuvat siihen miinaan, että määrittelevät liian pitkälle Jumalan osuuden kirjoitusprosessiin.
Miten tämä kaikki liittyy siihen, että Henki pakenee seurakunnista? Se liittyy siten, että oma tulkintamme asettaa liian tiukat rajat Pyhän Hengen toiminnalle. Tästä seuraa puolestaan se, että ennen kokemista arvioimme, vaikka ensin meidän pitäisi rohkaistua kokemaan ja sitten arvioida kokemustemme raamatullisuutta. Uusi testamentti ei missään kohden laita rajaa siihen, mitä koemme, vaan siihen, että miten arvoimme näitä kokemuksia.
Uskon vahvasti, että nykyajan uskova ja myös maallistunut ihminen kaipaa tiettyä mystisyyttä, jossa osa Jumalan maailmasta pysyy salaisena. Maallistuneen ihmisen, kristityn tai ateistni, on vaikeaa luottaa pelkästään aisteihinsa. Itse haluaisin murtaa itsessäni ja seurakunnistamme ihmisyyden muurin ja päästää Jumalan sisään täydellä voimalla, vaikka sitten seinien läpi. Uskon siihen, että suuremman vaikutuksen ihmisiin tekee intohimoinen uskomme Jeesukseen, kuin ”oikeaoppinen” teologiamme.