Julkaistu

Tulkoon Jeesus joulun herraksi

Miksi yksi lapsen syntymä alaluokkaiseen perheeseen, joka tapahtui pari tuhatta sitten, vieläpä kaukaisessa maassa (Israelissa) herättää niin voimakkaita tunteita tänä päivänä suomessa ja ympäri maailmaa? Mitä niin merkittävää tapahtui, että toiset haluaisivat sen pois julkisesta tilasta sen takia, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tai uskonnottomia tunteita? Mitä niin merkittävää tapahtui, että sen aikainen hallitsija oli valmis tappamaan kaikki alueen poikalapset päästäkseen eroon tästä lapsesta?

Jotakin niin ihmeellistä oli tämän Jeesus lapsen syntymässä, että se herättää voimakkaampia tunteita, kuin vaikkapa shamaani, vaikka voisi kuvitella sen shamaaninkin olevan varsin uskollinen hahmo.

Miksi tämän lapsen syntymän pääsivät todistamaan ensin köyhät paimenet, ennen rikkaita tietäjiä? Miksi se näyttäytyi niin tavalliselta, että suurimmalta osalta aikalaisista jäi huomaamatta sen merkitys? Moni ajattelee, että miksi Jumala ei vain anna meidän syntejämme anteeksi, miksi hänen piti lähettää oma poikansa tähän maailmaan kärsimään ja kuolemaan ristillä? Miten joku olisi keksinyt uskonnon, jossa kaikki menee niin päälaelleen siihen nähden mitä ihmiset yleensä odottavat? Ihmiset odottavat, että jokainen saa ansionsa mukaan  ja siten pelastus pitää ansaita omin teoin. Ihmiset ajattelevat, että jos joku hallitsee, hän hallitsee voimalla ja tekee siinä samalla itsensä rikkaaksi (vaikka sitä me emme niin toivoisikaan). Näinhän me olemme tottuneet asioiden olevan ja toimivan.

Voisiko olla niin, että vain itse Jumala voi toimia näin odottamattomalla tavalla?

Että hän todella lähetti ainoan poikansa tähän maailmaan, sellaisella tavalla, että hän syntyy ihmiseksi, vaikka pysyykin samalla täysin Jumalana. Hän ei tulekaan palveltavaksi, vaan palvelemaan, hän ei etsi omaa rikastumistaan, vaan luopuu siitä ja syntyy köyhään perheeseen ja pelastaa ihmiset omalla uhrautumisellaan, uhraten jopa oman henkensä meidän puolestamme. Kuka näin olisi valmis tekemään ja miksi? Olisiko mahdollista, että Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan on niin suuri, ettei hän halua yhdenkään hukkuvan?

Mitä Raamattu sanoo (Joh3:16-17): ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttaan.”

Tämä sanoma kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Yleensä on niin, että jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta se ei ole totta. Kun joku lupaa myydä uuden auton melkein ilmaiseksi, niin se on käytännössä aina huijaus. Mutta nyt meille annetaan jotain täysin ilmaiseksi, eikä jotain, vain kaikkein arvokkain asia mitä voi olla, sielun pelastus.

Kuitenkin Jeesuksen syntymä, elämä, opetukset, ihmeet, kuolema ja ylösnousemus todistavan tämän olevan totta. Se on myös totta, että Raamattu on maailman eniten, käännetty, painettu, myyty ja luettu kirja maailmassa. Miksi juuri Raamattu, eikä mikään muu kirja? Raamatun sanoma ei edes suurimmaksi osaksi ole mitään kivaa luettavaa, kun se osoittaa meidän oman vajavaisuutemme ja kyvyttömyytemme pelastaa itsemme. Se osoittaa meidän olevan syntisiä ja ilman Jumalaa tässä maailmassa. Ja se kertoo, että on vain yksi tie taivaaseen, vaikka me haluaisimme, että niitä olisi monia ja niistä voisi valita itselle mukavimman.

Mutta vaikka se osoittaa meille ruman totuuden meistä itsestämme, se osoittaa meille myös kauniin totuuden Jumalasta. Siitä, että Jumala on rakkaus, joka haluaa pelastaa jokaisen ihmisen. Riippumatta hänen teoistaan, älykkyydestään, asemastaan, kansallisuudestaan, sukupuolestaan, iästään tai varallisuudestaan.

Meidän ei tulisi kysyä, että miksi hän antaa siihen vain yhden tien, joka on siis uskon kautta Jeesukseen, vaan meidän tulisi olla kiitollisia, että hän ylipäänsä antaa meille mahdollisuuden. Jos me todella ymmärtäisimme syntiemme vakavuuden, niin ymmärtäisimme, että meille ei jää yhtään tietä taivaaseen, koska ei ole keinoa, jolla voisimme omin avuin pelastaa itsemme. Mutta Jumalan rakkaus ja armo ilmenee juuri siinä, että hän itse antaa meille pelastuksen tien ja osoittaa tasapuolista kohtelua kaikille siinä, että se on sama tie kaikille ja myös tapa sen vastaanottamiseen on sama.

Kysymys kuuluukin vain siitä, että haluatko sinä tulla pelastetuksi? Kun Pietari saarnaa kansalle hyvää sanomaa Jeesuksesta hän vetoaa kuulijoihinsa sanoen: ”Antakaa pelastaa itsenne tästä kierosta sukupolvesta.” Minä vetoan teihin näillä samoilla sanoilla.

Anna pelastaa itsesi tästä kierosta sukupolvesta! Miten se sitten tapahtuu?

Raamattu sanoo: ”Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, ” (Kirje roomalaisille 10:9).

Tässä on siis kaksi asiaa. Ensimmäinen on julkinen tunnustaminen. Sen tunnustaminen, että Jeesus on herra. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa koko elämän herruuden antamista Jeesukselle ja sen tosiasian tunnustamista julkisesti. Me niin mielellämme olisimme oman elämämme herroja, mutta se ei valitettavasti johda hyvään lopputulokseen. Jeesus tietää mikä meille on parhaaksi, joten siksi on myös meidän itsemme kannalta parempi luovuttaa elämän herruus Jeesukselle. Tämä on ehkä se haasteellisempi osio. Luovuttaa elämän herruus Jeesukselle eli olla kuuliainen hänelle, ja tunnustaa sitten Jeesus julkisesti. Tästä julkisesta tunnustamisesta me emme myöskään pidä, koska meillä suomessa on melko vahva ajatus siitä, että usko on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä siitä olisi hyvä muille puhua. Raamatun mukaan usko ei kuitenkaan ole yksityinen asia, vaan julkinen. Jeesus sanoi (Matteus 10:32-33): ”Sen tähden jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.””

Usko kuuluu siis tunnustaa ihmisten edessä. Ei tämä tarkoita sitä, että se pitää jokaiselle vastaantulijalle kertoa, mutta vähintään silloin, kun joku kysyy, että oletko uskossa olisi syytä vastata rehellisesti.

Toinen osa on sydämen usko. Eli kun ”Uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista.” Tässä ei ole kyse julkisesta asiasta, vaan siitä mitä tapahtuu sisimmässä. Niinpä uskolla on sekä ulospäin näkyvä, että sisimpään vaikuttava puoli. Tämä puhuu jälkimmäisestä. Uskosta siihen, että Jumala todella herätti Jeesuksen kuolleista. Tämä on ehkä helpompi käsittää ja tutumpi asia.

Usko ei ole jonkun asian luulemista todeksi, vaan tosiasioiden tunnustamista ja luottamuksen laittamista siihen. Kun ihminen uskoo, että Jeesus on herännyt kuolleista, hän uskoo samalla siihen, että Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan ja tietää itsekin tulevan osalliseksi tästä voitosta.

Kun nämä kaksi ovat kunnossa, niin voimme olla varmoja pelastuksesta, koska se ei perustu siihen, mitä me olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, vaan Jeesukseen, joka teki kaiken meidän puolestamme. Meidän tehtäväksemme jää vain sen vastaanottaminen. Ja se alkaa sitten vaikuttaa meidän elämässämme Jumalan tahdon mukaista muutosta. Niin ettemme enää elä synnissä ja nauti synnin tekemisestä, vaan se aiheuttaa meissä tuskaa ja häpeää. Sen sijaan saamme iloita hyvän tekemisestä ja suhteesta elävään Jumalaan. Niin kuin psalmissa 73 sanotaan: ”minun onneni on olla lähellä Jumalaa” Eikä Jumalan läheisyys ole vasta sitten joskus taivaassa, vaan se on mahdollista jo nyt. Jo tänään saat lähestyä Jumalaa ja iloita hänessä. Jo tänään pelastuksen riemu saa täyttää sydämesi, jos tahdot sen ottaa vastaan.

Siksi kehotankin sinua siihen: Ottamaan vastaan tämän hyvän sanoman Jeesuksesta. Ja jos olet sen jo tehnyt, niin hyvä, jatka samalle tiellä edelleen. Vaikeuksista huolimatta se on paras tie. Ja tosiaan, ei uskossa eläminen tarkoita sitä, että kaikki vaikeudet loppuvat elämästä, siinä voi käydä jopa niin, että niitä tulee lisää. Mutta se tarkoittaa, että niiden kanssa ei tarvitse olla yksin, vaan kaikkivaltias Jumala auttaa jokaisessa päivän askareessa, niin vaikeiden, kuin mukavien asioiden kanssa.

Jos joku haluaa tulla uskoon tai uudistua uskossa tai saada pelastusvarmuuden, niin voit rukoilla itse kotona, omin sanoin pyytää syntejäsi anteeksi ja ottaa Jeesuksen elämäsi herraksi.

Siunattua joulua jokaiselle ja laulun sanoin haluan toivotta ”tulkoon Jeesus Herraksi sen” eli tulkoon Jeesus herraksi tämän joulun ja koko meidän elämämme.

Julkaistu

Armollinen ja turvallinen perhe

Seurakunta tarvitsee eteenpäin mennäkseen suunnan. Me olemme sitä suuntaa etsineet, niin seurakunnan johdossa ja seurakuntana ja tulleet tähän pisteeseen, jossa voimme sanoa, että meidän tavoitteemme on seurakuntana olla armollinen ja turvallinen perhe. Tämä on siis seurakunnan näky tai näkemys siitä, millainen seurakunta haluamme olla vuoteen 2030 mennessä. Tällä ei oteta kantaa niinkään siihen, mitä teemme, vaan siihen miten teemme asioita seurakunnassa. Millaisen ilmapiirin haluamme luoda seurakuntaan. Me emme voi saada kasvua aikaiseksi, sen tekee yksin Jumala. Mutta me voimme tehdä oman osamme siinä, että se Jumalan antama kasvu mahdollistuu. Me kylvämme ja kastelemme, mutta Jumala antaa kasvun.

Raamattu puhuu paljon siitä, miten seurakunta on perhe, johon kuuluu kaikenikäisiä ihmisiä ja siitä, miten meidän tulisi olla armollisia toisillemme. Efesolaiskirjeen toinen luku puhuu siitä miten Jumala on pelastanut meidät, jotka ennen olimme ilman Jumalaa ja toivoa maailmassa ja tehnyt meistä samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä. Näin meistä kaikista uskovista, taustasta riippumatta, on tullut Jeesuksen sovitustyön kautta yksi perhe. Tässä perheessä meidän kuuluu rakastaa toinen toisiamme Jeesuksen antaman käskyn mukaisesti. Jeesus tietysti itse osoitti suurinta rakkautta meitä kohtaan sovittaessaan meidän synnit ristillä. Tähän rakkauteen kuuluu myös se, että hyväksymme toinen toisemme tähän seurakunnan yhteyteen, kuten Paavali kirjoittaa kirjeessään Roomalaisille (14:1): ”Hyväksykää uskossaan heikko joukkoonne rupeamatta väittelemään mielipiteistä.”

Kirjeissään Paavali myös toivottaa armoa ja rauhaa kaikille seurakunnille. Meidänkin pitää varoa tuomitsemasta toinen toisiamme, vaan pikemminkin osoittaa sitä armoa, mitä olemme itse saanet osaksemme Jumalalta. Toki saa ja joskus pitääkin nuhdella, mutta senkin voin tehdä armollisesti rakkaudesta käsin. Näin sillä saa myös varmemmin hyvän lopputuloksen aikaan. Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan (1. Tim 2:3-4) ja juuri hänen hyvyys vetää ihmisiä parannukseen (Room. 2:4). Jeesus myös näytti itse suurimman esimerkin. Hän meni niiden luo, jotka tarvitsivat Jumalan armoa ja sai siksi fariseuksilta pilkkanimen publikaanien ja syntisten ystävä. Haluammeko me, että meidät tunnettaiisiin myös samalla niemellä? Vai onko parempi olla syntisten tuomitsija, niinkuin meidät yleensä tunnetaan? Raamattu varoittaa meitä ottamasta tuomarin asemaa, koska se kuuluu vain yksin Jumalalle. Otetaan siis mallia Jeesuksesta ja viedään evankeliumin sanoma kaikille ihmisille, kaikki ovat kuitenkin syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat pelastuksen armosta, jos ottavat vastaan ilosanoman Jeesuksesta uskomalla häneen ja seuraamalla häntä. Annetaan sen uskon vaikuttaa myös se muutos heidän elämässään, minkä Jumala haluaa saada aikaan, olemalla rinnallakulkijoita ja esirukoilijoita toinen toisillemme tällä tiellä. Meillä on jo riittävästi vastustajia tällä tiellä, ei vastusteta toisimme, vaan autetaan toisiamme tuntemaan Jumala henkilökohtaisesti yhä lähemmin.

Turvallisuudesta Raamatusta ei puhuta niin suorasti, mutta epäsuorasti se tulee ilmi monellakin tavalla ja varsinkin psalmeissa, joissa kerrotaan, miten Jumala on meidän turvapaikkamme ja siten kaiken turvallisuuden lähde. Turvallisuusajattelu tulee ilmi myös alkuseurakunnan toimintatavasta. Jeesus lähetti opetuslapset kaksittain ja kun Paavali lähetti keräyksen tuoton Jerusalemiin, sitäkään ei lähetty yhden miehen mukana, vaan useamman. Alkuseurakunnassa pidettiin huolta myös fyysisistä tarpeista, eli annettiin ruokaa sitä tarvitseville, sekä elettiin elämää paljon yhdessä, jotka nekin osaltaan vahvistivat uskovien turvallisuudentunnetta.

Näitä asioita haluamme vahvistaa tulevien vuosien aikana seurakunnassamme, niin että siellä olisi jokaisen hyvä olla ja turvallista kasvaa uskossa armollisessa ja rakastavassa ilmapiirissä kokien kuuluvansa osaksi seurakuntaperhettä. Tietenkin edelleen jatkamme myös evankeliumin esillä pitämistä ja rukousta, nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan vahvistavat toisiaan. Joten jatketaan yhdessä rukousta ja työn tekoa armollisen ja turvallisen seurakuntaperheen rakentamiseksi!

Julkaistu

Palataan ensirakkauteen

Heinäkuussa käsittelen Ilmestyskirjan kirjeitä seitsemälle seurakunnalle. Aloitin kirjeestä Efesolle, joka oli varsin merkittävä kaupunki Jumalan valtakunnan työn kannalta. Apostolientekojen luvut 18-20 kertovat siitä. Paavali itse vietti siellä kolme vuotta ja monet muut Jumalan miehet palvelivat myös siellä. Siitä johtuen Efesossa oli hyvä opillinen pohja ja se osasi erottaa aidot apostolit vääristä. Se oli merkittävä saavutus, ottaen huomioon, että Efeso oli huomattava epäjumalanpalveluksen keskus, Artemiksen temppelin johdolla. Kuitenkin evankeliumi sai suuren voiton siinä kaupungissa ja sen kautta koko maakunnassa.

Vuosikymmenet vierivät ja seurakunta näytti päällisin puolin voivan hyvin. Jotain oli kuitenkin tapahtunut pinnan alla. Kaikki ei ollut enää samalla tavalla kuin alussa. Jeesus tiesi, missä mennään ja nuhteli seurakuntaa näillä sanoilla (Ilm 2:4): ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet luopunut ensirakkaudesta.”

Kaikesta hyvästä huolimatta tärkein puuttui: rakkaus. Rakkaus Jumalaan ja ihmisiin. Myös Paavali puhuu rakkaudesta, varsinkin ensimmäisessä kirjeessään Korinttilaisille luvussa 13. Hän sanoo, että vaikka hänellä olisi armolahjoja ja vaikka hän jakaisi kaiken omaisuutensa köyhille, mutta hänellä ei olisi rakkautta, hän ei olisi mitään. Rakkaus on niin keskeinen osa meidän uskovien elämää.

Kaikki lähtee tietenkin Jumalan rakkaudesta, kuten Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään 4:10: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan ristillä, hän rakasti meitä ensin, että me voisimme rakastaa Jumalaa ja toisimme.

Jos olemme kadottaneet ensirakkautemme, meidän on syytä palata siihen, muistaa se, että Jeesus rakasti meitä ensin, ottaa jälleen vastaan hänen rakkautensa ja rakastaa Jumalaa ja toisiamme sillä rakkaudella, niinkuin teimme myös uskoon tullessamme.

Julkaistu

Henki pakenee

Olen saanut olla helluntaiseurakunnan jäsen yli kolmekymmentä vuotta. Siihen on mahtunut viisi hyvin erilaista seurakuntaa. Nuoruudestani muistan, että nuoria oli aika paljon seurakunnissa. Aika tyypillistä oli myös todella vahva hengellisyys ja karismaattisuus. Oli selvää, että jokaiselle uskoon tulleelle haluttiin tarjota kaksi voimakasta kokemusta: uskovien kaste upottamalla ja Pyhän Hengen kaste, johon liitettiin kielillä puhuminen.

Samalla, kun karismaattiset ilmiöt ovat vähentyneet suomalaisessa kristillisyydessä, on havaittavissa jäsenmäärän laskua. Asioiden yhteen liittäminen on keinotekoista ilman tieteellistä tutkimusta ja tässä siihen olisi ilman muuta sijansa. Toisaalta kuulee sanottavan, että aika on kulkenut kristillisyyden ohi ja maallistunut ihminen ei koe tarvitsevansa kristillisten arvojen tuomaa pohjaa tai ilmiöitä.

En voi olla tekemättä johtopäätöstä, jossa painottuu käsittämätön hengettömyys. Tarkoitan sitä, että kristillisten seurakuntien olisi aika palata alkuun, siihen mitä Jeesus ja apostolit opettivat. Konservatiivit painottavat, että Raamattua pitää noudattaa niin, kuin se on kirjoitettu. Äärilaidan konservatiivit sortuvat tässä usein valikoivaan raamatuntulkintaan, josta he syyttävät herkästi liberaaliteologeja.

Itse edustan sellaista raamatuntulkinnan tapaa, jossa korostuu uskollisuus alkutekstille ja samalla pyritään pitämään kiinni tekstin suoraviivaisesta soveltamisesta mahdollisimman tarkasti. Tämä johtaa kieltämättä siihen, että jotkin asiat muuttuvat muun muassa helluntailaisille mutkikkaiksi. Tähän liittyy tietty johdonmukaisuus. Ymmärrän hyvin sen, että perinteet ja totutut toimintatavat ohjaavat raamatuntulkintoja. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kaikkien Jeesukseen uskovien tulisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja aloittaa ennen kaikkea rehellinen Raamatun tulkitseminen.

Rehellisesti Raamattua lukiessa tapahtuu eräänlainen omantunnon ja arvojen sulaminen ihmisessä. Erityisesti Uusi testamentti testaa ja kouluttaa meidän asenteitamme. Pyhää tekstiämme lukiessa tulisi tunnustaa sen arvovalta ja tarkoitus muuttaa ihmistä sisältä päin. Ensimmäisenä jokaisen uskovan on myönnettävä se, että Raamattu on Jumalan aikaansaannosta tavalla tai toisella.

Raamatun opetusten relevanssi on sidoksissa siihen, että pidän niitä todellisina. Liberaalien ongelmana on eksegetiikassaan se, että Raamattu ei ole Jumalan aikaansaannos. Konservatiivisen tulkinnan äärimmäiset kannattajat taas pitävät Raamattua täysin Jumalan kirjoittamana ilman ihmisen osuutta asiaan. Molemmat leirit astuvat siihen miinaan, että määrittelevät liian pitkälle Jumalan osuuden kirjoitusprosessiin.

Miten tämä kaikki liittyy siihen, että Henki pakenee seurakunnista? Se liittyy siten, että oma tulkintamme asettaa liian tiukat rajat Pyhän Hengen toiminnalle. Tästä seuraa puolestaan se, että ennen kokemista arvioimme, vaikka ensin meidän pitäisi rohkaistua kokemaan ja sitten arvioida kokemustemme raamatullisuutta. Uusi testamentti ei missään kohden laita rajaa siihen, mitä koemme, vaan siihen, että miten arvoimme näitä kokemuksia.

Uskon vahvasti, että nykyajan uskova ja myös maallistunut ihminen kaipaa tiettyä mystisyyttä, jossa osa Jumalan maailmasta pysyy salaisena. Maallistuneen ihmisen, kristityn tai ateistni, on vaikeaa luottaa pelkästään aisteihinsa. Itse haluaisin murtaa itsessäni ja seurakunnistamme ihmisyyden muurin ja päästää Jumalan sisään täydellä voimalla, vaikka sitten seinien läpi. Uskon siihen, että suuremman vaikutuksen ihmisiin tekee intohimoinen uskomme Jeesukseen, kuin ”oikeaoppinen” teologiamme.

Julkaistu

Me nousemme tästä

Elämme suuren urheilujuhla aikaa: Tokiossa olympiaurheilijat antavat parastaan erilaisissa urheilusuorituksissaan. Jokainen on vuosia valmistautunut antamaan parhaansa hyvin lyhyessä ajassa. Toisille se tarkoittaa mitalia ja toiset joutuvat ponnisteluista tyytymään vähempään. Joskus käy niinkin, vaikka kaatuu suorituksessaan, tekee maailmanennätyksen ja voittaa kultaa.

Minun mielestäni viittaus Lasse Virenin urotekoon osuu hienolla tavalla ihmisen tapaan katsoa tulevaisuuteen. Voimme koko ajan pelätä epäonnistumista, vastustajia sekä olosuhteita. Jumala kutsuu meitä katsomaan eteenpäin. Jeremian kirjassa Jumala sanoo profeetan suulla: ”Minä anna teille tulevaisuuden ja toivon.” Voiko parempaa rohkaisua saada päävalmentajaltamme. Tuo rohkaisu valaa meihin toivoa ja rohkeutta.

Epäonnistuminen tai silkka epäonni eivät voi määrittää meitä ihmisinä. Elämään kuuluvat erilaiset haasteet ja kriisit. Usein haasteiden keskellä saamme hyvän mahdollisuuden miettiä uudelleen elämämme suuntaa ja haluamme panostaa unelmiimme. Urheilussa tämä näkyy erityisesti silloin, kun koko elämänsä tiettyyn tavoitteeseen tähdännyt lahjakkuus loukkaantuu vakavasti ja mahdollisuus voittaa menee sivu suun. On kaksi suuntaa. Voi jäädä murehtimaan kohtaloaan tai nousta ylös uusien tavoitteiden ja unelmien kanssa. Elämä ei ole yhden unelman mittainen.

Raamatussa tuodaan esille tätä ajatusta urheilun termein. Elämänsä loppuvaiheessa apostoli Paavali huudahtaa lukijoilleen: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun ja selvinnyt voittajana, säilytin uskoni vaikeuksista huolimatta.”  Vaikeudet mittaavat meidän luonnettamme. Jokaisella ihmisellä on tietty kestävyyden kynnys, jonka ylittyessä me herkästi murrumme. Taivaallinen Isämme on luvannut olla auttamassa meitä juuri silloin, kun olemme omassa murtumisen pisteessämme. Hän on luvannut olla meidän kanssamme aina.

Sinua siunaten

Eero Haarala

Julkaistu

Yhteyttä yli rajojen

Minulla on ollut jo kohta kymmenen vuotta ystävä, jota en ole koskaan tavannut. En ole koskaan kuullut hänen ääntänsä ja minulla on vain hämärä valokuva hänestä. Välissämme on yli 1600 kilometriä ja ikäeroa meillä on kymmenen vuotta. Kuulumme eri kirkkoon, eri kansaan sekä eri yhteiskuntaluokkaan ja silti koemme ystävyyttä toistemme kanssa. Kolmen neljän kuukauden välein postiluukusta tipahtaa paksu, todennäköisesti tarroin ja värikynin koristeltu kirjekuori, joka on täynnä täyteen kirjoitettuja kortteja. Silloin saan yhteyden häneen, silloin saan kuulla jälleen, mitä hänelle, hänen perheelleen ja kansalleen kuuluu. Ja tunnen sisimmässäni iloa, surua, empatiaa, kaipausta aivan kuin kuuntelisin vieressä istuvan ystävän tarinoita.

Ystävyys kirjeystävän kanssa on jotakin ainutlaatuista ja jopa kapinallista tämän ajan keskellä. Kun informaatiotulvan keskellä hukkuu tietoon ja puheeseen, joutuu kirjeisiin valikoimaan vain ne tärkeimmät kuulumiset ja tarinat. Muuten joutuisimme kirjoittamaan kymmeniä kirjeitä, jotta saisimme kirjoitettua kaiken elämäämme kuuluvan.

Ystävyys on opettanut näkemään uutisten sisäpuolelle ja ymmärtämään, miten suvunhistoria ja omat juuret voivat vaikuttaa syvästi asioihin, mitä ympärillä tapahtuu. Negatiivisiin poliittisiin tekoihin ei voikaan suhtautua yhtä kevyesti, kun sydämessä painaa rakkaus omiin juuriin. Jopa maan sisällä oleva sota voidaan nähdä ymmärrettävänä, jos toisella puolella seisookin sukulaiskansaa.

Kirjeystävyys on havahduttanut siihen, miten vähän ihmisenä tiedän todella muista ihmisistä ja miten usein muodostan heppoisin perustein ennakkokäsityksiä ihmisistä. Se on opettanut siitä, miten usein me puhumme, ennen kuin ajattelemme ja ajattelemme, ennen kuin kuuntelemme. Siksi kirjeystävyys on ollut hieno tapa opetella harkitsemaan tarkkaan omat sanansa, jottei väärinkäsityksiä synny ja saa selitettyä asiat napakasti, sekä pysähtymään kuuntelemaan toista lukemisen kautta.

Ihmisinä tuomisemme usein toisemme vain näkemämme ja kuulemamme perusteella. Emme pysähdy toisen rinnalle ja kuuntele häntä, vaan kuuntelemme sitä, mitä ulkopuoliset puhuvat. Näemme ihmisestä useammin vain hänen tekonsa, kuin ihmisen, jonka perusteella tuomitsemme ja luomme kuiluja toistemme välille.  Tie kuitenkin ihmisten väliseen yhteyteen ja saavuttamiseen evankeliumille tulisi lähteä ihmisten välisen yhteyden, ymmärryksen kautta. Asettumisesta rinnalle, kuuntelemalla läsnä olevasti, mitä toinen oikeasti ajattelee ja miksi.

Pahat teot ja pahat ihmiset harvoin haluaisivat olla pahoja. Yleensä syy siihen löytyy jostakin syvemmältä; ympäristöstä, kasvatuksesta, ideologeista, kiusaamisesta, yksinäisyydestä, epäoikeudenmukaisuudesta, köyhyydestä. Loppujen lopuksi ihmisten henkilökohtainen valinnanvapaus ei ole niin totta kuin luulemme. Ihminen on aina juuriensa ja ympäristönsä tulos, josta harvoin voi kääntyä muutenkin kuin lähtemällä radikaalisti seuraamaan Jeesusta.

Avain ihmisten saavuttamiseen ja aitoon lähimmäisen rakkauteen löytyy empatiasta. Meidän ei tarvitse hyväksyä ihmisten tekoja ja syntiä, mutta voimme osoittaa rakastavamme ja ymmärtävämme ihmistä. Voimme näyttää myötätuntoa heidän kärsimyksiinsä. Voimme osoittaa ihmisille, jotka ovat riippuvuuksiensa, pahojen tekojensa ja synnin vankeja, että on yksi, joka voi vapauttaa, on yksi joka ymmärtää ja on yksi joka tuntee myötätuntoa jokaista syntistä kohtaan.

Tutustumalla erilaisiin ihmisiin, lukemalla kirjoja, katsomalla dokumentteja ja vaikka etsimällä kirjekavereita, voimme alkaa nähdä maailmaan hieman laajemmin. Voimme alkaa nähdä sitä ehkä hieman enemmän Jumalan silmin. Hänen, joka on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen ja joka sanoi luomistyön päätteeksi ”että niin on hyvä.”

Julkaistu

Helppoa elämää ilman Kristusta

Jeesus julisti todella vahvaa ja haastavaa sanomaa. Useissa kohdin Hän laittoi opetuslapsensa valinnan eteen, jossa toisaalta kysyttiin heidän uskollisuuttaan Jeesusta kohtaa ja toisaalta tehtiin selväksi mitä Jeesuksen hylkääminen tarkoittaa. Jeesus puhui muutenkin paljon helvetistä.

Matt. 7:13-14

Yksi tällainen lyhyt toteamus on Jeesuksen sanat laveasta ja kapeasta tiestä, ahtaasta portista. Jeesus tunnustaa, että Hänen seuraajansa joutuvat ahtaalle monessa kohtaa, kun ajatellaan ihan tavallista elämää. Kristitty luopuu tyypillisistä mielihaluistaan sen takia, että haluaa ennen muuta seurata Jeesusta.

Aika usein ajattelemme, että emme ole ihmisinä sen kummempia, kuin toisetkaan. Tämä ei pidä paikkaansa. Mikäli olisi samanlaisia, kuin kaikki muuta, mihin silloin tarvittaisiin Jeesusta tai varsinkaan seurakuntaa. Uskovat ovat erilaisia, miksi muuten meitä vainottaisiin tai laitettaisiin muutenkaan ahtaalle. Mikä on sen uskon arvo, jos se ei muuta ja jalosta meitä. Tässä mielessä tie on kaita.

Sen lisäksi, että tämä tie on kaita, myös portti tämän tien päässä on ahdas. Tämä tulee meille ilmi siinä, kuinka loppujen lopuksi meille on aika vaikeaa lähteä tälle tielle. Me seisomme tämän ahtaan portin edessä ja mietimme sen hintaa, jos lähdemme seuraamaan Jeesusta. Hinta on toisinaan todella kova. Toiset maksavat siitä jopa hengellään. Olisinko minä siihen valmis, en tiedä, en koskaan ole tosiasiassa joutunut sellaiseen tilanteeseen. Rukoilen vain sitä, että olisin valmis kantamaan samaa häväistystä uskostani, kuin Kristuskin kantoi. Paljon sanottu, mutta totta joka sana.

Jeesus puhui ristin kantamisesta. Jälleen aika kova vaatimus Hänen seuraajalleen. Miten ihmeessä jaksamme kantaa sellaista taakkaa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Emme ainakaan yksin. Meillä on seurakunta, Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus, jotta voisimme kestää läpi kaiken kivun, tuska ja ahdistuksen Jeesuksen luo. Lopulta meitä odottaa palkinto Isän luona, kun olemme olleet uskolliset loppuun saakka.

Haluan rohkaista meitä. Siitä huolimatta, että pilkka ja kaikenlainen arvostelu tekee kipeää meillekin täällä kotisuomessa, me voimme saada voimaa siitä todellisuudesta, että kärsimme pilkkaa Kristuksen tähden. Meidän ei siis tule välttää pilkkaa tai suoraa vainoakaan, vaan seurata leppymättömällä ahkeruudella Jeesusta.

Julkaistu

Kun säännöt toivat vapauden

Pienenä vihasin sääntöjä, poliiseja, lakeja, ohjeita ja käskyjä. Halusin olla villi ja vapaa, jota ei rajoittaisi turhat aikuisten keksimät säännöt. Säännöt pilaisivat vain leikit, hauskuuden ja seikkailun ja se olisi tylsää.

Jossain vaiheessa elämää kelkka on kääntynyt lähes toisinpäin. Rakastan rajoja, ja luon jopa itse niitä itselleni. Olen luonut säännöt sille, miten käytän puhelintani, vaikka saisin käyttää sitä miten haluan. Olen luonut säännöt, millaista unirytmiä noudatan, vaikka voisin valvoa ja nukkua, miten huvittaisin. Sillä näiden kautta olen löytänyt elämääni vapauden ja tilaa elää. Mutta miten tähän on päädytty ja miten säännöt ja rajat voisivat muka antaa vapauden? Miten pienestä puissa kiipeilevästä tytöstä on tullut rajojen rakastaja?

Jossain vaiheessa varhaisnuoruutta huomasin, miten Raamatun sana alkoi tulla kohti. Tunsin huonoa omaatuntoa typeristä jutuistani, joista Paavali varoitti. Huomasin, että haaveilemassani vapaassa kasvatuksessa voisi olla huonojakin puolia ja se voisi kasvattaa ihmisistä toisten kiusaajia. Tajusin ensimmäistä kertaa, että rajat voisivat varjella, suojella ja tuoda vapauden huonosta omastatunnosta. Jossain vaiheessa myöhempää teini-ikää huomasin, miten ahdistavaa koko rajaton valinnanvapaus on. Vapaus, jossa joutuisi ottamaan riskejä ja kokeilemaan, onko tämä valinta paras. Ja valintojahan meidän elämässä riittää koko ajan; mitä valitsen kaupasta, mihin aikaan toimin, mitä lähden opiskelemaan, ketä ihmistä näen, kenelle soitan, mitä sanon. Ne kaikki valinnat vyöryivät päälleni ahdistavana möykkynä ja aloin haaveilemaan pieneen tuppukylään muuttamisesta, jossa ei olisi valittavana kymmentä eri harrastusta, työpaikkaa ja seurakuntaa, vaan pitäisi mennä sinne, mitä sattuu löytymään.

Jotkut ihmiset ihmettelevät, eikö usko ole kahlitsevaa ja rajoittavaa. Etkö todellakaan halua ryypätä? Miten voi sitoutua elämän kestävään avioliittoon? Mielestäni kristinuskon rajat tuovat nimenomaan elämääni vapauden. En muista esimerkiksi milloin olisin tuntenut itseni niin vapaaksi kuin nyt, kun olen saanut sitoutua avioliittoon. Miten helppoa ja vapauttavaa, ettei tarvitse enää valita! On mahtavaa, miten osa elämäntyyleistä on suljettuja, jotta voisin elää Jeesuksen tahdon mukaan. On mahtavaa, miten minulla on raameja, joiden mukaan pyrkiä toimimaan muiden ihmisten kanssa. On mahtavaa, miten minun ei tarvitse miettiä, minkälaisen elämänkohtalon valitsen. Jeesus ja Raamattu antaa ne minulle.

Kaikista parasta uskon tuomissa rajoissa ja vapaudessa on se, että saan olla sisäisesti vapaa. Vapaa saamaan anteeksi syntini, vapaa aloittamaan alusta, vapaa kysymään oikeaa tietä Jumalalta. Rajat voivat tuoda vapauden, rajat voi ohjata elämäämme elämään, jossa ei tarvitse kantaa turhia taakkoja.

Miten kävi sen pienen tytön, joka vihasi sääntöjä? Noh, sisälläni se on sikäli edelleenkin, että vihaan turhia sääntöjä, mutta niinpä vihasi Jeesuskin. Hän ei piitannut turhista ulkokultaisista säännöistä, vaan siitä, että tottelisimme ohjeissa, jotka vaikuttavat meidän ja lähimmäisten sydämiin. Ja niitä ohjeita haluan mielelläni totella.

 

–  Seurakuntaharjoittelija, Eveliina Hokkanen

Julkaistu

Siunattua uutta vuotta

Mennyt vuosi 2020 on saatettu muistojen kirjoihin. Paljon hyvää tapahtui tuon vuoden aikana, paljon haasteitakin riitti meillä jokaisella. Seurakuntakin kohtasi monia haasteita, mutta niiden voittamisen kautta olemme saaneet kokea paljon siunauksia, joista emme olisi tulleet osallisiksi ilman niitä vaikeuksia, joita mennyt vuosi toi eteemme.

Erityisesti mieleni täyttää kiitollisuus siitä, että kuluneen vuoden aikana ainakin kaksi ihmistä Kangasniemellä löysi Jeesuksen elämäänsä pelastajanaan. Tästä saamme kiittää ainoastaan Taivaan Isää. Meidän tehtävämme onkin huolehtia nyt siitä, että nämä uudet uskovat saavat kaiken mahdollisen tuen uskonsa alkutaipaleella rukouksissamme.

Mennyt vuosi oli seurakunnassamme myös surujen vuosi. Moni jäsenemme sai Taivaan Isältä kutsun tulla kotiin taivaaseen. Kaikkiaan kahdeksan ihmistä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen viime vuoden aikana. Haluan omasta ja seurakunnan puolesta osoittaa lämpimän osanoton kaikille omaisille menetyksen johdosta.

Alkanut vuosi tuo seurakuntamme elämään uusia avauksia. Olemme vanhimmiston ja hallituksen kanssa etsineet keinoja saavuttaa ihmisiä, erityisesti nuoria Kangasniemellä. Jatkamme edelleen sähköisten palveluidemme kehittämistä sosiaalisessa mediassa ja internetissä. Tässä isossa roolissa ovat suorana lähetettävät jumalanpalvelukset, sekä runsas hartaussisältö Facebookissa ja Youtubessa.

Toisaalta haluamme viedä eteenpäin reaalimaailmassa tapahtuvia toimintoja. Ensimmäinen tällainen on helmikuussa avattava nuorisokahvila Bunkkeri, joka toimii Eelimin alakerrassa. Kahvilan tarkoituksena on tavoittaa paikkakuntamme 13-20 vuotiaita nuoria evankeliumilla. Teet hyvin, jos jaksat muistaa rukouksin tätä hanketta.

Mietimme seurakunnan johdossa, miten voisimme tehdä seurakunnastamme vielä enemmän ihmisiä kohtaavan. Päätimme marraskuussa, että aloitamme eräänlaisen hiljentymisajan Eelimillä aina torstaisin. Rukoushuoneemme olisi avoinna kaikille halukkaille 10.00-13.00 välisenä aikana hiljentymiselle ja rukoukselle. Pastori tai joku muu henkilö päivystää tiloissamme tänä aikana, jolloin on mahdollista saada esirukousta tai keskusteluapua.

Katsomme siis tiiviisti tulevaisuuteen luottaen Jumalamme apuun, armoon ja voimaan. Emme selviä ilman Pyhän Hengen voimaa siitä tehtävästä, joka meille on annettu. Siitä huolimatta, vaikka tehtävä näyttää liki mahdottomalta, haluan rohkaista jokaista seurakuntalaista rukloilemaan, että Jumalan ihmeellinen apu tulee ilmi juuri mahdottomien tilanteiden keskellä. Voimme olla luottavaisin mielin, Jeesus on aina kanssamme.

Sinua siunaten ja menestystä vuoteen 2021 toivottaen

Eero Haarala

Pastori

Julkaistu

Poikkeusaikana merkitystä etsimässä

Viimeiset viikot ja kuukaudet ovat pysäyttäneet minut pohtimaan identiteettiä ja suhdettani johdatukseen sekä kutsumukseen. Henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut isoja muutoksia, jotka ovat saaneet pienen tytön ihmettelemään elämän menoa, eikä ihmettelyä vähennä se, että maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti. Yhä uudestaan joudun ja joudumme pysähtymään muistamaan oman ihmisen pienuutemme Kaikkivaltiaan Jumalan edessä.

Kun suunnitelmat eivät ole menneet aivan niin kuin alun perin suunnitteli, on mielen vallannut usein syvä eksistentiaalinen olemassaolon kriisi ja sisäinen tyhjyys. Yhtäkkiä ei enää tiedäkään, minne pitäisi kulkea, mikä on elämäni tarkoitus ja suunta tai mikä koko tämän elämän idea on. Mikä merkitys on tällä ajalla? Vaikka kaikki olisi hyvin ja onnea kuplisi ilon kyyneliin saakka, voi silti syvällä sisällä yksin ollessa kokea valtavaa tyhjyyttä.

Viimeisten päivien aikana minua on lohduttanut Raamatun sanassa Saarnaajan kirja. Salomon tekstit ovat muistuttaneet elämän tärkeysjärjestyksestä ja asenteesta, jossa hyvistäkin aikomuksista ja Jumalan tahdon etsimisestäkin voi syntyä tyhjyyttä, jos ei etsi ensisijaisesti Jumalaa ja käytä aikaansa puhtaasti Häneen. Samalla Salomon tekstit ovat muistuttaneet Jumalan ajasta ja Jumalan kaikkivaltiudesta; jokaisella ajalla on tarkoituksensa ja jokaiseen elämän toimintaan liittyy oma aikansa. Nyt on ollut aika pysähtyä, etsiä suuntaa ja Jumalaa. Nyt on aika palvella Suomessa ja Kangasniemellä ja opetella toimimaan kutsumuksessaan siellä missä on.

Näin joulunaikaan ja vuoden vaihtuessa on erityisen hyvää aikaa pysähtyä pohtimaan oman elämän merkitystä ja suhdetta Jeesukseen. Jo 2000 vuotta sitten ihmiset ihmettelivät miten Jumala toimi eri tavalla kuin he odottivat. Messias ei saapunut maailmaan hienona kuninkaana vaan hän syntyi avuttomana lapsena vaatimattomiin ja haastaviin olosuhteisiin köyhään perheeseen. Hän ei myöskään muuttanut maailmaa hetkessä vaan eli ihmisenä ihmisen elämän maan päällä eikä se tuonut automaattista ja koko maailman muuttavaa rauhaa. Päinvastoin, Jeesuksen toiminta lisäsi myös levottomuutta ja vastustusta.

Korona-aikaan meillä voi olla nyt jopa parempi tilaisuus päästä alkuperäisen seimen juureen ja pysähtymään todella Joulun Sanoman ja Jeesuksen äärelle. Betlehemissä elettiin poikkeusoloissa yli kaksituhatta vuotta sitten, mutta silti Jumala sai tulla ihmisten keskelle. Me elämme nyt poikkeusoloissa, mutta silti Jeesus voi syntyä sydämiimme myös tänä jouluna.

”Kaikella on määräaikansa. Jokaisella asialla on aikansa Taivaan alla” Saarn. 3.1. Tällä joululla on oma aikansa. Tällä korona-ajalla on oma merkityksensä tässä hetkessä. Voisimmeko me ajatella sen olevan mahdollisuus pysähtymiseen ja todellisen elämän merkityksen löytämiseen?

Runsasta siunausta joulunaikaasi!

Eveliina Hokkanen, Kangasniemen helluntaiseurakunnan seurakuntaharjoittelija