Pyhien yhteys vai syntisten pöytä?

Ehtoollinen on kristityille kasteen ohella Jeesuksen asettamana keskeinen osa seurakunnan elämää ja yhteyttä. Ehtoollinen, kasteen rinnalla, on tuottanut vuosisatoja kestäneitä riitoja kirkkokuntien välille. Martti Luther ja muut uskonpuhdistuksen oppineet hyökkäsivät katolisen kirkon ehtoolliskäsitystä vastaan, joka oli yksi merkittävä kiistaa aiheuttanut teema. Ehtoollinen ei ole nykyisin kovin suuri keskustelun aihe kristittyjen keskuudessa, vaikka olisi syytä tarkkaan pohtia mistä siinä lopulta on kyse.

Lähestyn tätä asiaa uskovan näkökulmasta ja yritän pysyä pois kirkkopolitiikan suosta, jossa tärkeintä näyttää olevan se, kuka saa päättää siitä, kuka saa olla ehtoollisella mukana. Tärkeintä ehtoollisessa ei ole ihminen, ei seurakuntakaan, vaan sen asettaja, Kristus. Hänen ruumiinsa ja verensä todellisuus on läsnä ehtoollisessa. Kyseistä ateriaa ei olisi olemassakaan ilman Jeesusta. Muistaessamme tämän todellisuuden, on helpompi ymmärtää tähän toimitukseen liittyviä periaatteita ja oppeja.

Kenelle ehtoollinen kuuluu? Tämä on se kysymys, joka jakaa kristittyjä. Vahva tulkinta lähtee siitä, että ehtoollinen kuuluu uskoon tulleelle ja kasteen vastaanottaneelle ihmiselle. Toisaalta voidaan miettiä sitä, oliko tämä aivan alussa opetuslasten keskuudessa vallinnut käytäntö. Jeesus viittaa jollain tavalla ehtoolliseen jo siinä, kun Hän sanoo nauttivansa viiniä vasta uutena Jumalan valtakunnassa. Ehtoollinen asetettiin juutalaisen pääsiäisateria yhteydessä kiirastorstain iltana ennen Jeesuksen kiinniottamista. Jeesus asetti opetuslapsille yhteysateriaksi todistamaan siitä liitosta, joka tehdään Hänen veressään ja ruumiissaan ristintyössä. Näin ollen voimme ajatella, että ehtoollisen periaatteet toimivat vain ja ainoastaan uskovana kastettujen keskuudessa.

Mistä on kysymys, kun yritämme hahmottaa asiaa Kristuksen läsnäolon periaatteen kautta. Toiset kirkot opettavat, että ehtoollisen välineet, leipä ja viini, muuttuvat olemukseltaan Jeesuksen vereksi ja lihaksi. Jotkut toiset kirkot taas opettavat, että Kristus on läsnä välineissä, mutta niiden olomuoto ei muutu. Kolmanneksi jotkut kirkot ajattelevat, että Kristus on läsnä yhteyden kautta, kun ateriaa Hänen muistokseen vietetään.

Mikä näistä on oikea tulkinta? Itse asiassa sillä ei näyttäisi olevan juurikaan väliä sen kannalta, jos katsomme, miten Jeesus itse asiaa lähestyi. Ehtoollinen on suurempi periaatteeltaan, kuin välineiltään. Tämä siitäkin huolimatta, että Jeesus siunasi leivän ja viinin toteuttamaan tätä periaatetta. Välineillä on merkitystä, todella paljon, mutta ei ohi sen, mitä Kristus siitä itse sanoo ja opettaa. Jeesukselle ja opetuslapsille yhteys oli tärkeämpää, kuin välineet sinänsä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että luterilainen kirkkokin sallii käytettävän poikkeavia aineita ehtoollisen vietossa. Olen usein miettinyt, miten ihmeessä öylätti voi olla välineenä oikea, kun ei sitä tunnista leväksi parhaalla tahdollakaan. Myös viinin tilalla voi käyttää muutakin juotavaa ainetta, jos oikeaa viiniä ei ole saatavilla.

Tulemme siis väistämättä siihen lopputulokseen, että Kristus on tärkein ehtoollisen elementti. Toisena tulee Jeesuksen seuraaja, joka ehtoollista viettäessään haluaa sen välineiden kautta samaistua Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan. Tällä tavalla uskova saa konkreettista vahvistusta uskolleen. Itse asiassa pitää unohtaa kokonaan tarkkuus ehtoollisen seurakunta- tai sakramenttiopista. Tärkeämpää onkin se miten uskova rakentuu, kuin kirkon tai seurakunnan kanta sen sisältöön.

Palataan vielä otsikkoon. Kumpaan me käymme? Syntisten pöytään, vaiko pyhien yhteyteen. Itse asiassa on niin, että kumpaankin. Jumala kutsuu meitä olemaan pyhien yhteydessä, mutta samalla olemme kiinni syntisyydessämme. Tulemme toisin sanoen ehtoolliselle syntisin, mutta Kristuksessa pyhitettyinä Jumalan lapsina.