Kaksi vuotta sitten tulin tänne Kangasniemelle pitämään vaalisaarnan. Minä en silloin kovin paljon tiennyt tämän seurakunnan tilanteesta. Etsin kuitenkin Jumalan johdatusta sitä saarnaa valmistellessa ja näin jälkeenpäin arvioiden sen sanoma osui aika hyvin kohdalleen. Muutosta tarvitaan ja pienen askelin niitä askelia oikeaan suuntaan on alettu ottamaan jo useamman vuoden ajan. Me on jopa saatu paperille niitä tarvittavia muutoksia (seurakunnan näky: armollinen ja turvallinen perhe) ja niitä kohti aletaan vähitellen mennä. Nyt olemme vain tilanteessa, että se mitä on tähän asti tehty ei riitä. Myöskään se vauhti millä niitä muutoksia on tehty ei enää riitä. Miksi?

Jo nyt meillä on suuria vaikeuksia löytää riittävästi vapaaehtoisia eri tehtäviin. Lähetystori on pakotettu olemaan auki vain viitenä päivänä viikossa. Lähetysiltoja on vaikea saada järjestymään edes joka toinen viikko. Kidsiin, Bunkkeriin ja Pismin leirille tekijät tulevat paljolti muista seurakunnista. Seurakunta on käynyt iäkkääksi, harva enää pystyy toimimaan vapaaehtoisena. Moni on osansa jo tehnyt ja he saavat syystäkin levätä.

Seurakunnasta on tämän vuoden aikana kuollut ja muuttanut pois niin monta jäsentä, että jos sama tahti jatkuu ei mene kauan ennen kuin viimeinen sammuttaa valot. Tarkalleen ottaen 6 vuotta! No tuskin tämä ihan samalla tavalla jatkuu, mutta odotettavissa on joka tapauksessa seurakunnan jäsenmäärän nopea väheneminen lähivuosina, jos mitään ei tapahdu.

Tämän tilanteen on pakko herättää seurakunta ja nyt on aika toimia, ennen kuin se on liian myöhäistä! Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Myös Raamatussa oli monia sellaisia tilanteista, sekä Israelin kansalla, että alkuseurakunnalla, jossa olosuhteet pakottivat nopeaan muutokseen, joka johti hyvään lopputulokseen.

’ Faraon lähestyessä israelilaiset nostivat katseensa ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessään. Silloin israelilaiset pelästyivät pahoin ja huusivat Herraa. He sanoivat Moosekselle: ”Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Mitä teitkään meille, kun veit meidät pois Egyptistä! Emmekö puhuneet sinulle tästä Egyptissä? Mehän sanoimme: ’Jätä meidät rauhaan, niin että saamme palvella egyptiläisiä!’ Olisihan meidän ollut parempi palvella egyptiläisiä kuin kuolla autiomaassa.” Mooses vastasi kansalle: ”Älkää pelätkö. Pysykää aloillanne, niin näette pelastuksen, jonka Herra antaa teille tänä päivänä. Sellaista, mitä näette tänään tapahtuvan egyptiläisille, ette enää koskaan tule näkemään. Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa.” Herra sanoi Moosekselle: ”Miksi huudat minua avuksi? Sano israelilaisille, että heidän on lähdettävä liikkeelle. Mutta nosta sinä sauvasi, ojenna kätesi meren ylle ja jaa meri kahtia, niin että israelilaiset voivat mennä meren poikki kuivaa maata pitkin. ’ -2. Mooseksen kirja 14:10-16

Ensimmäinen asia: On lähdettävä liikkeelle

Kun on vaikea tilanne, niin pitää rukoilla. Niin Israelilaiset ja Mooses tekivätkin. Jumalan vastauksesta käy ilmi, että nyt ei kuitenkaan ollut aika vain jäädä rukoilemaan, vaan oli toiminnan aika, oli lähdettävä liikkeelle. Jumala tulisi tekemään jotain sellaista, mitä kukaan ei osannut ajatella. Tällä kertaa Jumala avasi reitin mereen, niin että Israelin kansa pääsi toiselle puolelle ja kun egyptiläiset yrittivät samaa, he hukkuivat. Näin Jumala antoi avun Israelin kansalle, mutta heidän tuli tehdä oma osansa, lähteä liikkeelle. Meidänkin on syytä lähteä liikkeelle, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Katsotaan Uuden Testamentin puolelta alkuseurakunnan elämää, joka vastaa meille tähän kysymykseen ja tuo sen myös lähemmäksi meidän tilannettamme.

’Myös Saulus hyväksyi Stefanoksen surmaamisen. Sinä päivänä puhkesi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan, ja apostoleja lukuun ottamatta kaikki hajaantuivat pitkin Juudean ja Samarian paikkakuntia. Muutamat jumalaapelkäävät miehet hautasivat Stefanoksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset. Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon, raastoi ulos miehiä ja naisia ja toimitti heidät vankilaan. Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, kulkivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa. Filippos meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi kansalle Kristusta. Ihmiset ottivat yksimielisesti vastaan sen, mitä Filippos puhui, kun he kuuntelivat häntä ja näkivät tunnusteot, jotka hän teki. Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät ulos huutaen kovalla äänellä, ja moni halvaantunut ja rampa parani. Tuossa kaupungissa syntyi suuri ilo. ’ -Apostolien teot 8:1-8

Toinen asia: Liikkeelle lähtö tarkoittaa toimintatavan muutosta

Alkuseurakunta oli toiminut tähän asti lähinnä Jerusalemissa ja ainoastaan juutalaisten parissa. Jeesus antoikin aluksi tehtävän toimia juutalaisten parissa ja lähinnä Israelin kansan asuttamalla alueella. Mutta lähetyskäskyssään hän laajensi tehtävän maailmanlaajuiseksi, koskemaan kaikkia kansoja. Eli tehtävän sekä kohderyhmä (juutalaiset->kaikki kansat), että maantieteellinen alue (Jerusalem->koko maailma) laajenivat. Alkuseurakunta ei ollut kuitenkaan kovin halukas tarttumaan tähän tehtävään. Heistä oli ilmeisesti mukavampi toimia vain Jerusalemissa ja vain juutalaisten keskuudessa. Nyt tapahtui kuitenkin jotain sellaista, joka pakotti heidät muuttamaan toimintaansa. Stefanos surmatiin ensimmäisenä henkilö uskon tähden Jeesukseen ja sen myöstä Jerusalemissa alkoi vaino. Jeesus oli sanonut, että jos teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, niin paetkaa toiseen ja niin opetuslapset tekivät apostoleita lukuun ottamatta. Kaikki muut hajaantuivat ympäristöön. Mutta huomionarvoista oli, että he eivät etsineet vain omaa mukavuutta ja turvallisuutta, vaan kertoivat evankeliumia siellä missä kulkivat. Näin evankeliumi sai lisää maantieteellistä kattavuutta. Kuitenkin huomion keskipisteenä olivat edelleen juutalaiset. Pakanoita ei tavoitettu. Seuraava tilanne saa muuttumaan tämän.

’Kesareassa oli mies nimeltään Kornelius, sadanpäällikkö niin sanotussa italialaisessa joukko-osastossa. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä kuten koko hänen perhekuntansakin. Hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. Päivän yhdeksännen tunnin vaiheilla hän näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Kornelius!” Kornelius tuijotti enkeliä ja kysyi pelästyneenä: ”Mitä nyt, herra?” Enkeli sanoi hänelle: ”Sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet Jumalan eteen, ja hän muistaa ne. Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. ’ -Apostolien teot 10:1-5

’Seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. Hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa, mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin. Hän näki taivaan avoinna ja astian, joka laskeutui alas. Se oli kuin suuri liinavaate, joka neljästä kulmastaan sidottuna laskettiin maahan. Siinä oli kaikenlaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja. Samassa kuului ääni, joka sanoi hänelle: ”Nouse, Pietari, teurasta ja syö!” Pietari vastasi: ”En suinkaan, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta enkä saastaista.” Ääni puhui hänelle toisen kerran: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.” ’ -Apostolien teot 10:9-15

’ Pietarin yhä miettiessä tuota näkyä Henki sanoi hänelle: ”Kolme miestä etsii sinua. Nouse, mene alas ja lähde epäröimättä heidän kanssaan, sillä minä olen lähettänyt heidät.” ’ -Apostolien teot 10:19-20

’Keskustellen Korneliuksen kanssa hän meni sisään ja tapasi monta koolla. Hän sanoi heille: ”Te tiedätte, että juutalaisen miehen on lainvastaista seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen luokseen. Jumala on kuitenkin osoittanut minulle, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi tai saastaiseksi. ’ -Apostolien teot 10:27-28

’Pietari alkoi puhua ja sanoi: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala katso henkilöön vaan että jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja tekee sitä, mikä on oikein, on hänelle mieleinen. ’ -Apostolien teot 10:34-35

Pietarin ei ollut helppo mennä pakanan kotiin. Se oli hänellä Mooseksen käskyissä kielletty, ja sen mukaan hän oli toiminut koko elämänsä. Jumala kuitenkin näytti hänelle, että nyt oli uudenlaisen toimintatavan aika. Oli aika mennä pakanoiden luokse ja jopa syödä heidän kanssaan, jotta he voisivat kuulla ja vastaanottaa evankeliumin. Sitten Pietari kertoo evankeliumin Korneliuksen perhekunnalle ja päättää puheensa näihin sanoihin.

’Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.” Kun Pietari vielä tätä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka olivat sanaa kuulemassa. Kaikki ne uskovat, jotka olivat ympärileikattuja ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoiden päälle, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari sanoi: ”Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sitten he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä. ’ -Apostolien teot 10:43-48

Näin evankeliumi alkoi levitä myös pakanoiden pariin. Myöhemmin Jumala kutsui Paavalin pakanoiden apostoliksi, joka osaltaan tarttui tähän tehtävään vieden evankeliumin yhä uusille kansoille ja aluille. Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet tästä pakanoiden tavoittamisesta. Pietari joutuu vaikeuksiin palattuaan Jerusalemiin.

’Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet kuulivat, että pakanatkin olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan. Kun Pietari sitten tuli Jerusalemiin, ympärileikatut kiistelivät hänen kanssaan ja sanoivat: ”Sinä olet käynyt ympärileikkaamattomien miesten luona ja syönyt heidän kanssaan.” Silloin Pietari selvitti heille kaiken alusta alkaen ja sanoi: ’ -Apostolien teot 11:1-4

Pietari joutui selvittämään muille omaa toimintaansa. Ja vaikka osittain tilanne rauhoittui tietty jännite jäi seurakunnan sisälle, johon seurakunta joutui palamaan myöhemmin Jerusalemin kokouksessa. Mutta ajatelkaapa jos Pietari tai Paavali eivät olisi kuunnelleet Hengen johdatusta ja lähteneet viemään evankeliumia pakonoille, mitä siitä olisi seurannut? Olisimmeko vieläkin ilman evankeliumia täällä Suomessa? Ehkä olisimme. Ehkä joku muu olisi myöhemmin tarttunut tehtävään. Mutta kiitos Jumalalle, että alkuseurakunta tarttui tähän tehtävään, siitäkin huolimatta, että se aiheutti sisäisiä kiistoja seurakunnassa! Näin evankeliumi lähti leviämään sekä uusille aluille, että uusille kansoille.

Kolmas asia: Toimintatapaamme pitää ohjata Pyhä Henki, ei meidän omat mieltymyksemme

’ Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Näin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”’ -Johannes 3:5-8

’ Minä en ole tullut taivaasta toteuttamaan omaa tahtoani vaan lähettäjäni tahdon. Lähettäjäni tahto on, etten kadota yhtäkään niistä, jotka hän on minulle antanut, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Minun Isäni tahto on, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä. Ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”’ -Johannes 6:38-40

Jeesus ei täällä maanpäällä ollessaan tehnyt omaa tahtoansa, vaan taivaallisen Isänsä tahdon. Samoin meidänkin tulee elää Pyhän Hengen johdatuksessa, niin että voimme kuulla mikä on Jumalan tahto ja toimia sen mukaan. Ei meidän ole tarkoitus tehdä asioita seurakunnassa sen mukaan mikä meitä itseämme miellyttää. Tämä koskee kaikkea toimintaa. Sitä miten kohtelemme toisiamme. Sitä mitä puhumme toisillemme, olipa kyse julkisesta puhteesta tai kahdenkeskeisestä keskustelusta. Olipa kyse siitä laulammeko tai emme tai mitä lauluja laulamme ja kuinka paljon? Pitääkö seurakunnassa olla hiiren hiljaista, vai saako siellä kuulua vähän elämän ääniä? Tai mikä tahansa muukin asia. Henki usein johdattaa meidät pois siitä mikä olisi meille mukavaa ja kotoisaa, siihen mikä auttaa uusien ihmisten uskoontuloa ja heidän kasvuaan uskossa.

Kysynpä nyt teiltä mikä on se suunta mihin Pyhä Henki meitä johdattaa? Takaisin menneeseen aikaan? Eikö se ollut se, mitä Israelin kansa haikaili, kun se toivoi olevansa vielä Egyptissä? Mutta halusiko Jumala sitä? Eikö juuri Jumala johdattanut heidät pois sieltä, vaikka he olisivat sinne niin mielellään jääneet? Ei meidän kuulu palata menneeseen! Meidän pitää etsiä sitä, mitä Jumala haluaa meidän tekevän juuri nyt! Ja minä uskon, että se on tarttumista siihen, mitä hän tekee nuorten ja lasten elämässä juuri nyt. Jumala on herättänyt nuoren sukupolven etsimään itsensä. Erityisesti nuoret pojat, mutta myös tytöt ovat kiinnostuneempia Jeesuksesta kuin aiemmat sukupolvet. Suunta on kääntynyt nuorten elämässä! Ja se tarkoittaa, että meidän on tartuttava siihen mahdollisuuteen.

Laulettava vaikka Jippii lauluja, jos se auttaa heidän tavoittamistaan ja integoitumistaan osaksi seurakuntaa. Ja minä voin kertoa teille, minulla ei ole mitään henkilökohtaista mieltymystä niihin lauluihin. Minä kuuntelen kotona ihan toisenlaista musiikkia, yleensä vieläpä muunkielistä kuin suomalaista tai joskus sellaista missä ei ole sanoja ollenkaan (jazzia). Ei kysymys ole nyt siitä, että pitäisi laulaa sellaisia lauluja, mistä minä henkilökohtaisesti tykkään, minä voin kuunnella niitä muulla ajalla ihan riittävästi. Kyse on siitä, että Hengessä koen, että meidän seurakuntamme tarvitsee juuri nyt näitä lauluja. Ei niissä vanhoissa lauluissa mitään pahaa ole, mutta ne eivät yksin riitä. Ne tarvitsevat rinnalleen myös uudempaa musiikkia, joka puhuttelee paremmin nuorta sukupolvea. Meidän pitää ottaa lapset ja nuoret paremmin huomioon yhteisissä jumalanpalveluksissa. Me emme voi tehdä tätä vain aikuisia varten, tämä on koko perheen yhteinen juhla. Enkä puhu pelkästään musiikista, vaan kaikesta muutakin, otin sen vain yhdeksi esimerkiksi. Me tarvitsemme sellaista toimintaa, joka tavoittaa niitä, jotka eivät usko. Lapsia, nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja. Myös muista kansoista tänne tulleita ihmisiä. Miehiä ja naisia. Kaikenlaisia ihmisiä, koska Jumala kutsu kaikkia ihmisiä hänen tuntemiseensa.

Tietenkään kaikkea ei tarvitse jatkossakaan muuttaa. Esimerkiksi nämä ehtoolliskokoukset voivat jatkua entiseen malliin. Se palvelee aika hyvin nykyisiä seurakuntalaisia ja hyvä niin. On hyvä säilyttää jotakin tuttua ja turvallista. Minä omalta puoleltani lupaan, että se on tämä tilaisuus. Mutta kaikki muu on sitten vaarassa muuttua. Ei muutoksen itsensä tähden, vaan siksi, että voisimme tavoittaa paremmin uusia ihmisiä. Kesän ulkoilmatilaisuudet ovat olleet jotain uutta ja virkistävää tällä saralla. Niiden kautta saimme tavoittaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät Eelimille tule. Mutta emme voi jäädä odottamaan vain seuraavaa kesää. Jotain tarvitsee tehdä jo syksyn ja talven aikana. Mitä se käytännössä on, niin palataan siihen myöhemmin. Tässä vaiheessa kehotan meitä todella menemään rukoukseen ja etsimään seurakunnalle niitä käytännön muutoksia, joita meidän tarvitsee tehdä. Joista tärkein on se, miten me suhtaudumme seurakunnassa vieraileviin. Otammeko heidät avoimesti vastaan vai emme? Opetuslapset olisivat halunneet pyytää tulta taivaasta samarialaisten päälle. Niin paljon he vihasivat samarialaisia. Mutta Jeesus ei siihen suostunut, vaan nuhteli opetuslapsia. Ja meni samarialaisten luo ja vei evankeliumin heille. Onko meillä joku ihmisryhmä, ketä me avoimesti tai salaa vihaamme? Pitäisikö meidänkin tarkastaa asenteitamme Jeesuksen mielen mukaiseksi? Ja olla valmiita viemään evankeliumi myös näille ihmisille? Haluammeko olla hengellinen hautausmaa vai synnytyssairaala? Ja voin kertoa, että synnytyssairaalassa on meteliä. Jos lapsi ei huuda heti synnyttyään, niin silloin on joku vakavasti vialla!

Hyvää kehitystä on jo tapahtunut tällä saralla, mutta annetaan Jeesuksen edelleen muuttaa meidän sydäntämme hänen mielensä mukaiseksi. En tarkoita, että synti pitäisi hyväksyä, mutta ei ole meidän tehtävämme tuomita ihmisiä. Meidän tehtävämme on kertoa kaikille rakkaudesta ja myötätunnosta käsin sitä sanomaa Jeesuksesta, joka heidät voi pelastaa. Auttaa heitä tulemaan Jeesuksen luo, joka muuttaa heidät yhtä lailla kuin meidätkin. Ei ole mitään eroa ihmisten välillä, niin kuin Roomalaiskirje sanoo (3:22-24): ’Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat. Ei tässä ole mitään erottelua, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. ’

Yhteenveto

Me olemme seurakuntana sellaisessa kohdassa, että on pakko lähteä liikkeelle, jos haluamme olla elävä seurakunta viedä kymmenen vuoden päästä ja pidempäänkin. Menneeseen ei voi palata, se aika ei koskaan palaa. On aika katsoa eteenpäin. Etsiä rukouksessa niitä muutoksia, mitä me tarvitsemme, että meistä voisi todella tulla armollinen ja turvallinen perhe. Sellainen perhe, johon kaikki ovat tervetulleita ja jossa jokainen saa kohdata elävää Jumalaa ikätasoon sopivalla tavalla ja kasvaa uskossa, sekä kokea olevansa osa Jumalan suurta perhettä. Sellainen perhe, jossa ihmisiä tulee uskoon, menee kasteelle ja liittyy seurakunnan yhteyteen. Jumala toimii jo, ollaan mekin mukana siinä, mitä hän tekee

-Teemu Turunen

Ihmiset kaikkialla maailmassa haluavat olla onnellisia ja iloisia. Helposti ajattelemme, että ilo ja onni tulee ulkoapäin. Me olemme iloisia silloin kun jotain hyvää tapahtuu meille. Saamme vaikka jonkun kivan lahjan. Tai saamme viettää aikaa iloisten ihmisten kanssa, joista ilo tarttuu meihinkin. Ja vastaavasti ilon tai onnen vie ulkoiset olosuhteet, esimerkiksi sairaus tai työpaikan menetys. On totta, että ulkoset asiat vaikuttavat meidän kokemaamme iloon ja onneen, mutta ne eivät ole asian koko kuva. Jos näin olisi, niin silloin samoilla asioilla olisi sama vaikutus kaikkiin ihmisiin. Näin ei kuitenkaan ole. Ilo ei pohjimmiltaan synny ulkoisista asioista, vaan meidän sisäisistä reaktioistamme niihin.

Mikä sitten on suurimman ilon ja onnellisuuden lähde ja miten voimme kokea iloa, joka ei riipu ulkoisista olosuhteista? Minä väitän, että Jeesus tuli antamaan meille todellisen, syvimmän mahdollisen ilon ja onnen. Yksi asia, joka estää meitä kokemasta iloa on syyllisyys tekemistämme vääristä teoista ja ajatuksista. Jeesus kuitenkin sovitti meidän syntimme ristillä, että voisimme saada ne anteeksi, jos vain sitä häneltä pyydämme ja siten saada puhdas omatunto. Sen lisäksi Jeesus lupasi antaa hänen ilonsa niille, jotka uskovat häneen. Se ilo ei riipu olosuhteista, vaan on jotain syvempää. Kaikista suurin ilo ja onni löytyy Jumalan läheisyydestä. Kun tulemme kaikkivaltiaan Jumalan läheisyyteen, siinä me muutumme enemmän Jeesuksen kaltaiseksi ja saamme hänen mielensä mukaisen suhtautumistavan ulkoisiin olosuhteisiin. Näin voimme iloita jopa koettelemusten keskellä, vaikka ei se helppoa olekaan.

Kuinka moni on joskus elämänsä aikana huokaissut yläkerran puoleen, jos joku kuulisi ja auttaisi, kun on oikein vaikea elämäntilanne? Varmasti moni meistä niin on tehnyt ja itsekin monta kertaa. Joskus se vastaus tulee nopeasti ja odotetusti ja kun pääsee taas jaloilleen, niin voi jopa unohtaa Jumalan ja jatkaa elämää entiseen malliin.

Jumalan puoleen voi toki kääntyä, vaikka ei hätää olisikaan. Hän kuulee kaikki meidän rukouksemme, vaikka aina emme saa toivomaamme vastausta. Pyysin itsekin kaunista säätä kesätapahtumaamme varten, mutta vastauksena olikin kylmää, sadetta ja tuulta. Täysin päinvastoin kuin halusin! Mutta näin se joskus menee. Aina Jumala ei vastaa meidän toivomallamme tavalla. Hän on kaikkivaltias ja pystyisi vastaamaan kaikkiin pyyntöihin niin kuin haluamme. Hän ei omien syittensä takia aina niin tee. Jos tekisi se voisi vääristää meidän suhteemme häneen.

Suurin rukousvastaus on siinä, että Jumala on meidän kanssamme olosuhteista riippumatta. Aina hän ei muuta olosuhteita, vaan joskus hän muuttaa meidän omaa sisintämme, että oppisimme ymmärtämään, että meillä on rauha hänessä, vaikka ympärillämme myrskyää. Jeesus ei luvannut poistaa kaikkia ongelmia, vaan hän lupasi antaa rauhansa niille, jotka uskovat häneen, eikä sitä rauhaa voi mikään viedä pois. Kun siis seuraavan kerran käännyt rukouksessa Jumalan puoleen, niin muista, että hän on sinun kanssasi, vaikka et saisikaan toivomaasi vastausta.

Kesä on taas täällä ja kasvit kasvavat vahdilla. Jokainen, joka on kasveja kasvattanut tietää, ettei pihalla tai pellossa kasva vain se kasvi mitä sinne kylvää, vaan moni muukin, meidän näkökulmastamme ei toivottu kasvi, kasvaa joukossa ja aiheuttaa harmia. Mutta kun niitä ei toivottuja kasveja poistaa, pitää varoa, ettei tule poistaneeksi sitä haluttua.

Jeesus esittää Raamatussa (Matteus 13) vertauksen hyvän siemenen kylväjästä ja rikkaviljasta. Palvelijat haluavat poistaa rikkaviljan, mutta heidän ei pidä sitä tehdä, etteivät poistaisi samalla vehnää. Vertauksen opetus on se, että meidän ei pidä keskittyä elämässämme niinkään huonon poistamiseen, vaan hyvän vaalimiseen. Itsekin tiedän viljelystä sen verran, että jos hyvin muokattuun maahan kylvää oikeaan aikaan riittävän paljon hyvää siementä, niin ei ne rikat juurikaan kasva siellä. Hyvä kasvusto saa vallan pellossa ja peittää muut alleen. Samalla tavalla meidän kuuluu vaalia hyvää ympärillämme, niin että se saa yhä suuremman vallan ympärillämme.

Myös Roomalaiskirjeessä (12:21) sanotaan sama asia näillä sanoin: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” Vaikka meillä onkin houkutus poistaa paha, joskus keinoja kaihtamatta, ei tartuta siihen, vaan ollaan uskollisia hyvän tekemisessä. Jos niin teemme saamme aikanamme nähdä sen kantavan hyvää hedelmää ympärillämme.

Lähestymme pääsiäisen aikaa. Monelle pääsiäinen on vain pidennetty viikonloppu, jossa saa tehdä itselle kivoja asioita. Harva edes miettii sen kummemmin miksi sitä vietetään, vaikka lähes kaikki tietävät, että silloin Jeesus ristiinnaulittiin. Jeesus antoi meille sillä teollaan paljon enemmän kuin vain pidennetyn viikonlopun. Kristillisessä perinteessä pääsiäistä edeltää paastonaika. Paastosta tulee ensimmäisenä mieleen ruoka, mutta meille nykyajan ihmiselle se voi olla paljon muutakin. Keskeistä on luopua jostakin itselle tärkeästä tai aikaa vievästä asiasta, että voisimme paremmin keskittyä etsimään ja miettimään Jumalaa. Monille tekisi hyvää somen käytön vähentäminen, vaikka tiedän omastakin kokemuksesta, että se on helpommin sanottu kuin tehty.

Pääasia on, että tavalla tai toisella me hiljentyisimme kuuntelemaan Jumalaa ja miettimään Jeesuksen ristintyön merkitystä. Se teko on liioittelematta koko maailmanhistorian merkittävin tapahtuma! Jumala itse sovitti koko maailman synnit. Ja sen sovituksen vastaanottaminen on yksinkertaista. Siihen ei tarvita jonkun uuden sovelluksen asentamista ja liian pitkien käyttöehtojen hyväksymistä. Riittää, että uskoo henkilökohtaisesti Jeesuksen ja hyväksyy hänet oman elämän herraksi. Näin saa armosta lahjaksi iankaikkisen elämän ja suhteen Jumalan kanssa jo tässä ajassa. Eikä tämä langaton tiedonsiirto vaadi älypuhelinta, vaan riittää, että oma sisin hiljentyy pyhän Jumalan eteen ja kuuntelee, mitä hän haluaa meille sanoa.

Mistä voi tietää onko Jumala olemassa vai ei? Tarvitseeko uskoa johonkin vanhaan satukirjaan, että voisi uskoa Jumalaan? Raamatun mukaan ei tarvitse (eikä Raamattu ole satukirja, mutta se ei ole nyt asian ydin). Ihmisen ei tarvitse lukea sanaakaan Raamattua vakuuttuakseen Jumalan olemassaolosta. Raamatun mukaan Jumala on nimittäin ilmoittanut itsensä luomakunnassa. Ei siis tarvitse tehdä muuta kuin katsoa ympärilleen, niin voi ymmärtää sen, että Jumala on olemassa.

Kaikkia tämä ei vakuuta, niin avataan vähän asiaa. Yleensä maailmankaikkeudessa vallitsee epäjärjestys, pois lukien silloin, kun joku laittaa siihen järjestystä. Saman asian voi jokainen huomata eri mittakaavassa omassa kodissaan. Jos järjestystä ei pidä tietoisesti yllä, niin asiat ajautuvat luonnostaan epäjärjestykseen tai kaaokseen. Maailmankaikkeudessa puhutaan eri luokan asioista, mutta periaate on sama. Kaikki elämä on tietyssä järjestyksessä olevaa ainetta ja energiaa, juuri järjestys erottaa elollisen elottomasta. Mistä tämä järjestys tulee, jos kukaan ei ole sitä järjestämässä? Ei mistään, ja siksi elämän synty on edelleen tiedemiehille suuri mysteeri, he kun tietoisesti haluavat kieltää Jumalan olemassaolon ja selittää kaiken luonnollisesti. Tämä järjestys ei näy ainoastaan elämän eri muodoissa, vaan myös koko maailmankaikkeus on hienosäädetty niin, että elämä ylipäätään on mahdollista. Tämä ei voi tapahtua sattumalta, vaan sen on tehnyt joku maailmankaikkeudesta ulkopuolinen taho, jolla on voima ja viisaus tehdä se, eikä siihen jää muita vaihtoehtoja kuin kaikkivaltias Jumala.

Miksi yksi lapsen syntymä alaluokkaiseen perheeseen, joka tapahtui pari tuhatta sitten, vieläpä kaukaisessa maassa (Israelissa) herättää niin voimakkaita tunteita tänä päivänä suomessa ja ympäri maailmaa? Mitä niin merkittävää tapahtui, että toiset haluaisivat sen pois julkisesta tilasta sen takia, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tai uskonnottomia tunteita? Mitä niin merkittävää tapahtui, että sen aikainen hallitsija oli valmis tappamaan kaikki alueen poikalapset päästäkseen eroon tästä lapsesta?

Jotakin niin ihmeellistä oli tämän Jeesus lapsen syntymässä, että se herättää voimakkaampia tunteita, kuin vaikkapa shamaani, vaikka voisi kuvitella sen shamaaninkin olevan varsin uskollinen hahmo.

Miksi tämän lapsen syntymän pääsivät todistamaan ensin köyhät paimenet, ennen rikkaita tietäjiä? Miksi se näyttäytyi niin tavalliselta, että suurimmalta osalta aikalaisista jäi huomaamatta sen merkitys? Moni ajattelee, että miksi Jumala ei vain anna meidän syntejämme anteeksi, miksi hänen piti lähettää oma poikansa tähän maailmaan kärsimään ja kuolemaan ristillä? Miten joku olisi keksinyt uskonnon, jossa kaikki menee niin päälaelleen siihen nähden mitä ihmiset yleensä odottavat? Ihmiset odottavat, että jokainen saa ansionsa mukaan  ja siten pelastus pitää ansaita omin teoin. Ihmiset ajattelevat, että jos joku hallitsee, hän hallitsee voimalla ja tekee siinä samalla itsensä rikkaaksi (vaikka sitä me emme niin toivoisikaan). Näinhän me olemme tottuneet asioiden olevan ja toimivan.

Voisiko olla niin, että vain itse Jumala voi toimia näin odottamattomalla tavalla?

Että hän todella lähetti ainoan poikansa tähän maailmaan, sellaisella tavalla, että hän syntyy ihmiseksi, vaikka pysyykin samalla täysin Jumalana. Hän ei tulekaan palveltavaksi, vaan palvelemaan, hän ei etsi omaa rikastumistaan, vaan luopuu siitä ja syntyy köyhään perheeseen ja pelastaa ihmiset omalla uhrautumisellaan, uhraten jopa oman henkensä meidän puolestamme. Kuka näin olisi valmis tekemään ja miksi? Olisiko mahdollista, että Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan on niin suuri, ettei hän halua yhdenkään hukkuvan?

Mitä Raamattu sanoo (Joh3:16-17): ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttaan.”

Tämä sanoma kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Yleensä on niin, että jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta se ei ole totta. Kun joku lupaa myydä uuden auton melkein ilmaiseksi, niin se on käytännössä aina huijaus. Mutta nyt meille annetaan jotain täysin ilmaiseksi, eikä jotain, vain kaikkein arvokkain asia mitä voi olla, sielun pelastus.

Kuitenkin Jeesuksen syntymä, elämä, opetukset, ihmeet, kuolema ja ylösnousemus todistavan tämän olevan totta. Se on myös totta, että Raamattu on maailman eniten, käännetty, painettu, myyty ja luettu kirja maailmassa. Miksi juuri Raamattu, eikä mikään muu kirja? Raamatun sanoma ei edes suurimmaksi osaksi ole mitään kivaa luettavaa, kun se osoittaa meidän oman vajavaisuutemme ja kyvyttömyytemme pelastaa itsemme. Se osoittaa meidän olevan syntisiä ja ilman Jumalaa tässä maailmassa. Ja se kertoo, että on vain yksi tie taivaaseen, vaikka me haluaisimme, että niitä olisi monia ja niistä voisi valita itselle mukavimman.

Mutta vaikka se osoittaa meille ruman totuuden meistä itsestämme, se osoittaa meille myös kauniin totuuden Jumalasta. Siitä, että Jumala on rakkaus, joka haluaa pelastaa jokaisen ihmisen. Riippumatta hänen teoistaan, älykkyydestään, asemastaan, kansallisuudestaan, sukupuolestaan, iästään tai varallisuudestaan.

Meidän ei tulisi kysyä, että miksi hän antaa siihen vain yhden tien, joka on siis uskon kautta Jeesukseen, vaan meidän tulisi olla kiitollisia, että hän ylipäänsä antaa meille mahdollisuuden. Jos me todella ymmärtäisimme syntiemme vakavuuden, niin ymmärtäisimme, että meille ei jää yhtään tietä taivaaseen, koska ei ole keinoa, jolla voisimme omin avuin pelastaa itsemme. Mutta Jumalan rakkaus ja armo ilmenee juuri siinä, että hän itse antaa meille pelastuksen tien ja osoittaa tasapuolista kohtelua kaikille siinä, että se on sama tie kaikille ja myös tapa sen vastaanottamiseen on sama.

Kysymys kuuluukin vain siitä, että haluatko sinä tulla pelastetuksi? Kun Pietari saarnaa kansalle hyvää sanomaa Jeesuksesta hän vetoaa kuulijoihinsa sanoen: ”Antakaa pelastaa itsenne tästä kierosta sukupolvesta.” Minä vetoan teihin näillä samoilla sanoilla.

Anna pelastaa itsesi tästä kierosta sukupolvesta! Miten se sitten tapahtuu?

Raamattu sanoo: ”Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, ” (Kirje roomalaisille 10:9).

Tässä on siis kaksi asiaa. Ensimmäinen on julkinen tunnustaminen. Sen tunnustaminen, että Jeesus on herra. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa koko elämän herruuden antamista Jeesukselle ja sen tosiasian tunnustamista julkisesti. Me niin mielellämme olisimme oman elämämme herroja, mutta se ei valitettavasti johda hyvään lopputulokseen. Jeesus tietää mikä meille on parhaaksi, joten siksi on myös meidän itsemme kannalta parempi luovuttaa elämän herruus Jeesukselle. Tämä on ehkä se haasteellisempi osio. Luovuttaa elämän herruus Jeesukselle eli olla kuuliainen hänelle, ja tunnustaa sitten Jeesus julkisesti. Tästä julkisesta tunnustamisesta me emme myöskään pidä, koska meillä suomessa on melko vahva ajatus siitä, että usko on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä siitä olisi hyvä muille puhua. Raamatun mukaan usko ei kuitenkaan ole yksityinen asia, vaan julkinen. Jeesus sanoi (Matteus 10:32-33): ”Sen tähden jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.””

Usko kuuluu siis tunnustaa ihmisten edessä. Ei tämä tarkoita sitä, että se pitää jokaiselle vastaantulijalle kertoa, mutta vähintään silloin, kun joku kysyy, että oletko uskossa olisi syytä vastata rehellisesti.

Toinen osa on sydämen usko. Eli kun ”Uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista.” Tässä ei ole kyse julkisesta asiasta, vaan siitä mitä tapahtuu sisimmässä. Niinpä uskolla on sekä ulospäin näkyvä, että sisimpään vaikuttava puoli. Tämä puhuu jälkimmäisestä. Uskosta siihen, että Jumala todella herätti Jeesuksen kuolleista. Tämä on ehkä helpompi käsittää ja tutumpi asia.

Usko ei ole jonkun asian luulemista todeksi, vaan tosiasioiden tunnustamista ja luottamuksen laittamista siihen. Kun ihminen uskoo, että Jeesus on herännyt kuolleista, hän uskoo samalla siihen, että Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan ja tietää itsekin tulevan osalliseksi tästä voitosta.

Kun nämä kaksi ovat kunnossa, niin voimme olla varmoja pelastuksesta, koska se ei perustu siihen, mitä me olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, vaan Jeesukseen, joka teki kaiken meidän puolestamme. Meidän tehtäväksemme jää vain sen vastaanottaminen. Ja se alkaa sitten vaikuttaa meidän elämässämme Jumalan tahdon mukaista muutosta. Niin ettemme enää elä synnissä ja nauti synnin tekemisestä, vaan se aiheuttaa meissä tuskaa ja häpeää. Sen sijaan saamme iloita hyvän tekemisestä ja suhteesta elävään Jumalaan. Niin kuin psalmissa 73 sanotaan: ”minun onneni on olla lähellä Jumalaa” Eikä Jumalan läheisyys ole vasta sitten joskus taivaassa, vaan se on mahdollista jo nyt. Jo tänään saat lähestyä Jumalaa ja iloita hänessä. Jo tänään pelastuksen riemu saa täyttää sydämesi, jos tahdot sen ottaa vastaan.

Siksi kehotankin sinua siihen: Ottamaan vastaan tämän hyvän sanoman Jeesuksesta. Ja jos olet sen jo tehnyt, niin hyvä, jatka samalle tiellä edelleen. Vaikeuksista huolimatta se on paras tie. Ja tosiaan, ei uskossa eläminen tarkoita sitä, että kaikki vaikeudet loppuvat elämästä, siinä voi käydä jopa niin, että niitä tulee lisää. Mutta se tarkoittaa, että niiden kanssa ei tarvitse olla yksin, vaan kaikkivaltias Jumala auttaa jokaisessa päivän askareessa, niin vaikeiden, kuin mukavien asioiden kanssa.

Jos joku haluaa tulla uskoon tai uudistua uskossa tai saada pelastusvarmuuden, niin voit rukoilla itse kotona, omin sanoin pyytää syntejäsi anteeksi ja ottaa Jeesuksen elämäsi herraksi.

Siunattua joulua jokaiselle ja laulun sanoin haluan toivotta ”tulkoon Jeesus Herraksi sen” eli tulkoon Jeesus herraksi tämän joulun ja koko meidän elämämme.

Seurakunta tarvitsee eteenpäin mennäkseen suunnan. Me olemme sitä suuntaa etsineet, niin seurakunnan johdossa ja seurakuntana ja tulleet tähän pisteeseen, jossa voimme sanoa, että meidän tavoitteemme on seurakuntana olla armollinen ja turvallinen perhe. Tämä on siis seurakunnan näky tai näkemys siitä, millainen seurakunta haluamme olla vuoteen 2030 mennessä. Tällä ei oteta kantaa niinkään siihen, mitä teemme, vaan siihen miten teemme asioita seurakunnassa. Millaisen ilmapiirin haluamme luoda seurakuntaan. Me emme voi saada kasvua aikaiseksi, sen tekee yksin Jumala. Mutta me voimme tehdä oman osamme siinä, että se Jumalan antama kasvu mahdollistuu. Me kylvämme ja kastelemme, mutta Jumala antaa kasvun.

Raamattu puhuu paljon siitä, miten seurakunta on perhe, johon kuuluu kaikenikäisiä ihmisiä ja siitä, miten meidän tulisi olla armollisia toisillemme. Efesolaiskirjeen toinen luku puhuu siitä miten Jumala on pelastanut meidät, jotka ennen olimme ilman Jumalaa ja toivoa maailmassa ja tehnyt meistä samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä. Näin meistä kaikista uskovista, taustasta riippumatta, on tullut Jeesuksen sovitustyön kautta yksi perhe. Tässä perheessä meidän kuuluu rakastaa toinen toisiamme Jeesuksen antaman käskyn mukaisesti. Jeesus tietysti itse osoitti suurinta rakkautta meitä kohtaan sovittaessaan meidän synnit ristillä. Tähän rakkauteen kuuluu myös se, että hyväksymme toinen toisemme tähän seurakunnan yhteyteen, kuten Paavali kirjoittaa kirjeessään Roomalaisille (14:1): ”Hyväksykää uskossaan heikko joukkoonne rupeamatta väittelemään mielipiteistä.”

Kirjeissään Paavali myös toivottaa armoa ja rauhaa kaikille seurakunnille. Meidänkin pitää varoa tuomitsemasta toinen toisiamme, vaan pikemminkin osoittaa sitä armoa, mitä olemme itse saanet osaksemme Jumalalta. Toki saa ja joskus pitääkin nuhdella, mutta senkin voin tehdä armollisesti rakkaudesta käsin. Näin sillä saa myös varmemmin hyvän lopputuloksen aikaan. Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan (1. Tim 2:3-4) ja juuri hänen hyvyys vetää ihmisiä parannukseen (Room. 2:4). Jeesus myös näytti itse suurimman esimerkin. Hän meni niiden luo, jotka tarvitsivat Jumalan armoa ja sai siksi fariseuksilta pilkkanimen publikaanien ja syntisten ystävä. Haluammeko me, että meidät tunnettaiisiin myös samalla niemellä? Vai onko parempi olla syntisten tuomitsija, niinkuin meidät yleensä tunnetaan? Raamattu varoittaa meitä ottamasta tuomarin asemaa, koska se kuuluu vain yksin Jumalalle. Otetaan siis mallia Jeesuksesta ja viedään evankeliumin sanoma kaikille ihmisille, kaikki ovat kuitenkin syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat pelastuksen armosta, jos ottavat vastaan ilosanoman Jeesuksesta uskomalla häneen ja seuraamalla häntä. Annetaan sen uskon vaikuttaa myös se muutos heidän elämässään, minkä Jumala haluaa saada aikaan, olemalla rinnallakulkijoita ja esirukoilijoita toinen toisillemme tällä tiellä. Meillä on jo riittävästi vastustajia tällä tiellä, ei vastusteta toisimme, vaan autetaan toisiamme tuntemaan Jumala henkilökohtaisesti yhä lähemmin.

Turvallisuudesta Raamatusta ei puhuta niin suorasti, mutta epäsuorasti se tulee ilmi monellakin tavalla ja varsinkin psalmeissa, joissa kerrotaan, miten Jumala on meidän turvapaikkamme ja siten kaiken turvallisuuden lähde. Turvallisuusajattelu tulee ilmi myös alkuseurakunnan toimintatavasta. Jeesus lähetti opetuslapset kaksittain ja kun Paavali lähetti keräyksen tuoton Jerusalemiin, sitäkään ei lähetty yhden miehen mukana, vaan useamman. Alkuseurakunnassa pidettiin huolta myös fyysisistä tarpeista, eli annettiin ruokaa sitä tarvitseville, sekä elettiin elämää paljon yhdessä, jotka nekin osaltaan vahvistivat uskovien turvallisuudentunnetta.

Näitä asioita haluamme vahvistaa tulevien vuosien aikana seurakunnassamme, niin että siellä olisi jokaisen hyvä olla ja turvallista kasvaa uskossa armollisessa ja rakastavassa ilmapiirissä kokien kuuluvansa osaksi seurakuntaperhettä. Tietenkin edelleen jatkamme myös evankeliumin esillä pitämistä ja rukousta, nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan vahvistavat toisiaan. Joten jatketaan yhdessä rukousta ja työn tekoa armollisen ja turvallisen seurakuntaperheen rakentamiseksi!

Heinäkuussa käsittelen Ilmestyskirjan kirjeitä seitsemälle seurakunnalle. Aloitin kirjeestä Efesolle, joka oli varsin merkittävä kaupunki Jumalan valtakunnan työn kannalta. Apostolientekojen luvut 18-20 kertovat siitä. Paavali itse vietti siellä kolme vuotta ja monet muut Jumalan miehet palvelivat myös siellä. Siitä johtuen Efesossa oli hyvä opillinen pohja ja se osasi erottaa aidot apostolit vääristä. Se oli merkittävä saavutus, ottaen huomioon, että Efeso oli huomattava epäjumalanpalveluksen keskus, Artemiksen temppelin johdolla. Kuitenkin evankeliumi sai suuren voiton siinä kaupungissa ja sen kautta koko maakunnassa.

Vuosikymmenet vierivät ja seurakunta näytti päällisin puolin voivan hyvin. Jotain oli kuitenkin tapahtunut pinnan alla. Kaikki ei ollut enää samalla tavalla kuin alussa. Jeesus tiesi, missä mennään ja nuhteli seurakuntaa näillä sanoilla (Ilm 2:4): ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet luopunut ensirakkaudesta.”

Kaikesta hyvästä huolimatta tärkein puuttui: rakkaus. Rakkaus Jumalaan ja ihmisiin. Myös Paavali puhuu rakkaudesta, varsinkin ensimmäisessä kirjeessään Korinttilaisille luvussa 13. Hän sanoo, että vaikka hänellä olisi armolahjoja ja vaikka hän jakaisi kaiken omaisuutensa köyhille, mutta hänellä ei olisi rakkautta, hän ei olisi mitään. Rakkaus on niin keskeinen osa meidän uskovien elämää.

Kaikki lähtee tietenkin Jumalan rakkaudesta, kuten Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään 4:10: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan ristillä, hän rakasti meitä ensin, että me voisimme rakastaa Jumalaa ja toisimme.

Jos olemme kadottaneet ensirakkautemme, meidän on syytä palata siihen, muistaa se, että Jeesus rakasti meitä ensin, ottaa jälleen vastaan hänen rakkautensa ja rakastaa Jumalaa ja toisiamme sillä rakkaudella, niinkuin teimme myös uskoon tullessamme.