Blogi

Kuinka moni on joskus elämänsä aikana huokaissut yläkerran puoleen, jos joku kuulisi ja auttaisi, kun on oikein vaikea elämäntilanne? Varmasti moni meistä niin on tehnyt ja itsekin monta kertaa. Joskus se vastaus tulee nopeasti ja odotetusti ja kun pääsee taas jaloilleen, niin voi jopa unohtaa Jumalan ja jatkaa elämää entiseen malliin.

Jumalan puoleen voi toki kääntyä, vaikka ei hätää olisikaan. Hän kuulee kaikki meidän rukouksemme, vaikka aina emme saa toivomaamme vastausta. Pyysin itsekin kaunista säätä kesätapahtumaamme varten, mutta vastauksena olikin kylmää, sadetta ja tuulta. Täysin päinvastoin kuin halusin! Mutta näin se joskus menee. Aina Jumala ei vastaa meidän toivomallamme tavalla. Hän on kaikkivaltias ja pystyisi vastaamaan kaikkiin pyyntöihin niin kuin haluamme. Hän ei omien syittensä takia aina niin tee. Jos tekisi se voisi vääristää meidän suhteemme häneen.

Suurin rukousvastaus on siinä, että Jumala on meidän kanssamme olosuhteista riippumatta. Aina hän ei muuta olosuhteita, vaan joskus hän muuttaa meidän omaa sisintämme, että oppisimme ymmärtämään, että meillä on rauha hänessä, vaikka ympärillämme myrskyää. Jeesus ei luvannut poistaa kaikkia ongelmia, vaan hän lupasi antaa rauhansa niille, jotka uskovat häneen, eikä sitä rauhaa voi mikään viedä pois. Kun siis seuraavan kerran käännyt rukouksessa Jumalan puoleen, niin muista, että hän on sinun kanssasi, vaikka et saisikaan toivomaasi vastausta.

Kesä on taas täällä ja kasvit kasvavat vahdilla. Jokainen, joka on kasveja kasvattanut tietää, ettei pihalla tai pellossa kasva vain se kasvi mitä sinne kylvää, vaan moni muukin, meidän näkökulmastamme ei toivottu kasvi, kasvaa joukossa ja aiheuttaa harmia. Mutta kun niitä ei toivottuja kasveja poistaa, pitää varoa, ettei tule poistaneeksi sitä haluttua.

Jeesus esittää Raamatussa (Matteus 13) vertauksen hyvän siemenen kylväjästä ja rikkaviljasta. Palvelijat haluavat poistaa rikkaviljan, mutta heidän ei pidä sitä tehdä, etteivät poistaisi samalla vehnää. Vertauksen opetus on se, että meidän ei pidä keskittyä elämässämme niinkään huonon poistamiseen, vaan hyvän vaalimiseen. Itsekin tiedän viljelystä sen verran, että jos hyvin muokattuun maahan kylvää oikeaan aikaan riittävän paljon hyvää siementä, niin ei ne rikat juurikaan kasva siellä. Hyvä kasvusto saa vallan pellossa ja peittää muut alleen. Samalla tavalla meidän kuuluu vaalia hyvää ympärillämme, niin että se saa yhä suuremman vallan ympärillämme.

Myös Roomalaiskirjeessä (12:21) sanotaan sama asia näillä sanoin: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” Vaikka meillä onkin houkutus poistaa paha, joskus keinoja kaihtamatta, ei tartuta siihen, vaan ollaan uskollisia hyvän tekemisessä. Jos niin teemme saamme aikanamme nähdä sen kantavan hyvää hedelmää ympärillämme.

Lähestymme pääsiäisen aikaa. Monelle pääsiäinen on vain pidennetty viikonloppu, jossa saa tehdä itselle kivoja asioita. Harva edes miettii sen kummemmin miksi sitä vietetään, vaikka lähes kaikki tietävät, että silloin Jeesus ristiinnaulittiin. Jeesus antoi meille sillä teollaan paljon enemmän kuin vain pidennetyn viikonlopun. Kristillisessä perinteessä pääsiäistä edeltää paastonaika. Paastosta tulee ensimmäisenä mieleen ruoka, mutta meille nykyajan ihmiselle se voi olla paljon muutakin. Keskeistä on luopua jostakin itselle tärkeästä tai aikaa vievästä asiasta, että voisimme paremmin keskittyä etsimään ja miettimään Jumalaa. Monille tekisi hyvää somen käytön vähentäminen, vaikka tiedän omastakin kokemuksesta, että se on helpommin sanottu kuin tehty.

Pääasia on, että tavalla tai toisella me hiljentyisimme kuuntelemaan Jumalaa ja miettimään Jeesuksen ristintyön merkitystä. Se teko on liioittelematta koko maailmanhistorian merkittävin tapahtuma! Jumala itse sovitti koko maailman synnit. Ja sen sovituksen vastaanottaminen on yksinkertaista. Siihen ei tarvita jonkun uuden sovelluksen asentamista ja liian pitkien käyttöehtojen hyväksymistä. Riittää, että uskoo henkilökohtaisesti Jeesuksen ja hyväksyy hänet oman elämän herraksi. Näin saa armosta lahjaksi iankaikkisen elämän ja suhteen Jumalan kanssa jo tässä ajassa. Eikä tämä langaton tiedonsiirto vaadi älypuhelinta, vaan riittää, että oma sisin hiljentyy pyhän Jumalan eteen ja kuuntelee, mitä hän haluaa meille sanoa.

Mistä voi tietää onko Jumala olemassa vai ei? Tarvitseeko uskoa johonkin vanhaan satukirjaan, että voisi uskoa Jumalaan? Raamatun mukaan ei tarvitse (eikä Raamattu ole satukirja, mutta se ei ole nyt asian ydin). Ihmisen ei tarvitse lukea sanaakaan Raamattua vakuuttuakseen Jumalan olemassaolosta. Raamatun mukaan Jumala on nimittäin ilmoittanut itsensä luomakunnassa. Ei siis tarvitse tehdä muuta kuin katsoa ympärilleen, niin voi ymmärtää sen, että Jumala on olemassa.

Kaikkia tämä ei vakuuta, niin avataan vähän asiaa. Yleensä maailmankaikkeudessa vallitsee epäjärjestys, pois lukien silloin, kun joku laittaa siihen järjestystä. Saman asian voi jokainen huomata eri mittakaavassa omassa kodissaan. Jos järjestystä ei pidä tietoisesti yllä, niin asiat ajautuvat luonnostaan epäjärjestykseen tai kaaokseen. Maailmankaikkeudessa puhutaan eri luokan asioista, mutta periaate on sama. Kaikki elämä on tietyssä järjestyksessä olevaa ainetta ja energiaa, juuri järjestys erottaa elollisen elottomasta. Mistä tämä järjestys tulee, jos kukaan ei ole sitä järjestämässä? Ei mistään, ja siksi elämän synty on edelleen tiedemiehille suuri mysteeri, he kun tietoisesti haluavat kieltää Jumalan olemassaolon ja selittää kaiken luonnollisesti. Tämä järjestys ei näy ainoastaan elämän eri muodoissa, vaan myös koko maailmankaikkeus on hienosäädetty niin, että elämä ylipäätään on mahdollista. Tämä ei voi tapahtua sattumalta, vaan sen on tehnyt joku maailmankaikkeudesta ulkopuolinen taho, jolla on voima ja viisaus tehdä se, eikä siihen jää muita vaihtoehtoja kuin kaikkivaltias Jumala.

Miksi yksi lapsen syntymä alaluokkaiseen perheeseen, joka tapahtui pari tuhatta sitten, vieläpä kaukaisessa maassa (Israelissa) herättää niin voimakkaita tunteita tänä päivänä suomessa ja ympäri maailmaa? Mitä niin merkittävää tapahtui, että toiset haluaisivat sen pois julkisesta tilasta sen takia, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tai uskonnottomia tunteita? Mitä niin merkittävää tapahtui, että sen aikainen hallitsija oli valmis tappamaan kaikki alueen poikalapset päästäkseen eroon tästä lapsesta?

Jotakin niin ihmeellistä oli tämän Jeesus lapsen syntymässä, että se herättää voimakkaampia tunteita, kuin vaikkapa shamaani, vaikka voisi kuvitella sen shamaaninkin olevan varsin uskollinen hahmo.

Miksi tämän lapsen syntymän pääsivät todistamaan ensin köyhät paimenet, ennen rikkaita tietäjiä? Miksi se näyttäytyi niin tavalliselta, että suurimmalta osalta aikalaisista jäi huomaamatta sen merkitys? Moni ajattelee, että miksi Jumala ei vain anna meidän syntejämme anteeksi, miksi hänen piti lähettää oma poikansa tähän maailmaan kärsimään ja kuolemaan ristillä? Miten joku olisi keksinyt uskonnon, jossa kaikki menee niin päälaelleen siihen nähden mitä ihmiset yleensä odottavat? Ihmiset odottavat, että jokainen saa ansionsa mukaan  ja siten pelastus pitää ansaita omin teoin. Ihmiset ajattelevat, että jos joku hallitsee, hän hallitsee voimalla ja tekee siinä samalla itsensä rikkaaksi (vaikka sitä me emme niin toivoisikaan). Näinhän me olemme tottuneet asioiden olevan ja toimivan.

Voisiko olla niin, että vain itse Jumala voi toimia näin odottamattomalla tavalla?

Että hän todella lähetti ainoan poikansa tähän maailmaan, sellaisella tavalla, että hän syntyy ihmiseksi, vaikka pysyykin samalla täysin Jumalana. Hän ei tulekaan palveltavaksi, vaan palvelemaan, hän ei etsi omaa rikastumistaan, vaan luopuu siitä ja syntyy köyhään perheeseen ja pelastaa ihmiset omalla uhrautumisellaan, uhraten jopa oman henkensä meidän puolestamme. Kuka näin olisi valmis tekemään ja miksi? Olisiko mahdollista, että Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan on niin suuri, ettei hän halua yhdenkään hukkuvan?

Mitä Raamattu sanoo (Joh3:16-17): ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttaan.”

Tämä sanoma kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Yleensä on niin, että jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta se ei ole totta. Kun joku lupaa myydä uuden auton melkein ilmaiseksi, niin se on käytännössä aina huijaus. Mutta nyt meille annetaan jotain täysin ilmaiseksi, eikä jotain, vain kaikkein arvokkain asia mitä voi olla, sielun pelastus.

Kuitenkin Jeesuksen syntymä, elämä, opetukset, ihmeet, kuolema ja ylösnousemus todistavan tämän olevan totta. Se on myös totta, että Raamattu on maailman eniten, käännetty, painettu, myyty ja luettu kirja maailmassa. Miksi juuri Raamattu, eikä mikään muu kirja? Raamatun sanoma ei edes suurimmaksi osaksi ole mitään kivaa luettavaa, kun se osoittaa meidän oman vajavaisuutemme ja kyvyttömyytemme pelastaa itsemme. Se osoittaa meidän olevan syntisiä ja ilman Jumalaa tässä maailmassa. Ja se kertoo, että on vain yksi tie taivaaseen, vaikka me haluaisimme, että niitä olisi monia ja niistä voisi valita itselle mukavimman.

Mutta vaikka se osoittaa meille ruman totuuden meistä itsestämme, se osoittaa meille myös kauniin totuuden Jumalasta. Siitä, että Jumala on rakkaus, joka haluaa pelastaa jokaisen ihmisen. Riippumatta hänen teoistaan, älykkyydestään, asemastaan, kansallisuudestaan, sukupuolestaan, iästään tai varallisuudestaan.

Meidän ei tulisi kysyä, että miksi hän antaa siihen vain yhden tien, joka on siis uskon kautta Jeesukseen, vaan meidän tulisi olla kiitollisia, että hän ylipäänsä antaa meille mahdollisuuden. Jos me todella ymmärtäisimme syntiemme vakavuuden, niin ymmärtäisimme, että meille ei jää yhtään tietä taivaaseen, koska ei ole keinoa, jolla voisimme omin avuin pelastaa itsemme. Mutta Jumalan rakkaus ja armo ilmenee juuri siinä, että hän itse antaa meille pelastuksen tien ja osoittaa tasapuolista kohtelua kaikille siinä, että se on sama tie kaikille ja myös tapa sen vastaanottamiseen on sama.

Kysymys kuuluukin vain siitä, että haluatko sinä tulla pelastetuksi? Kun Pietari saarnaa kansalle hyvää sanomaa Jeesuksesta hän vetoaa kuulijoihinsa sanoen: ”Antakaa pelastaa itsenne tästä kierosta sukupolvesta.” Minä vetoan teihin näillä samoilla sanoilla.

Anna pelastaa itsesi tästä kierosta sukupolvesta! Miten se sitten tapahtuu?

Raamattu sanoo: ”Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, ” (Kirje roomalaisille 10:9).

Tässä on siis kaksi asiaa. Ensimmäinen on julkinen tunnustaminen. Sen tunnustaminen, että Jeesus on herra. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa koko elämän herruuden antamista Jeesukselle ja sen tosiasian tunnustamista julkisesti. Me niin mielellämme olisimme oman elämämme herroja, mutta se ei valitettavasti johda hyvään lopputulokseen. Jeesus tietää mikä meille on parhaaksi, joten siksi on myös meidän itsemme kannalta parempi luovuttaa elämän herruus Jeesukselle. Tämä on ehkä se haasteellisempi osio. Luovuttaa elämän herruus Jeesukselle eli olla kuuliainen hänelle, ja tunnustaa sitten Jeesus julkisesti. Tästä julkisesta tunnustamisesta me emme myöskään pidä, koska meillä suomessa on melko vahva ajatus siitä, että usko on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä siitä olisi hyvä muille puhua. Raamatun mukaan usko ei kuitenkaan ole yksityinen asia, vaan julkinen. Jeesus sanoi (Matteus 10:32-33): ”Sen tähden jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.””

Usko kuuluu siis tunnustaa ihmisten edessä. Ei tämä tarkoita sitä, että se pitää jokaiselle vastaantulijalle kertoa, mutta vähintään silloin, kun joku kysyy, että oletko uskossa olisi syytä vastata rehellisesti.

Toinen osa on sydämen usko. Eli kun ”Uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista.” Tässä ei ole kyse julkisesta asiasta, vaan siitä mitä tapahtuu sisimmässä. Niinpä uskolla on sekä ulospäin näkyvä, että sisimpään vaikuttava puoli. Tämä puhuu jälkimmäisestä. Uskosta siihen, että Jumala todella herätti Jeesuksen kuolleista. Tämä on ehkä helpompi käsittää ja tutumpi asia.

Usko ei ole jonkun asian luulemista todeksi, vaan tosiasioiden tunnustamista ja luottamuksen laittamista siihen. Kun ihminen uskoo, että Jeesus on herännyt kuolleista, hän uskoo samalla siihen, että Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan ja tietää itsekin tulevan osalliseksi tästä voitosta.

Kun nämä kaksi ovat kunnossa, niin voimme olla varmoja pelastuksesta, koska se ei perustu siihen, mitä me olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, vaan Jeesukseen, joka teki kaiken meidän puolestamme. Meidän tehtäväksemme jää vain sen vastaanottaminen. Ja se alkaa sitten vaikuttaa meidän elämässämme Jumalan tahdon mukaista muutosta. Niin ettemme enää elä synnissä ja nauti synnin tekemisestä, vaan se aiheuttaa meissä tuskaa ja häpeää. Sen sijaan saamme iloita hyvän tekemisestä ja suhteesta elävään Jumalaan. Niin kuin psalmissa 73 sanotaan: ”minun onneni on olla lähellä Jumalaa” Eikä Jumalan läheisyys ole vasta sitten joskus taivaassa, vaan se on mahdollista jo nyt. Jo tänään saat lähestyä Jumalaa ja iloita hänessä. Jo tänään pelastuksen riemu saa täyttää sydämesi, jos tahdot sen ottaa vastaan.

Siksi kehotankin sinua siihen: Ottamaan vastaan tämän hyvän sanoman Jeesuksesta. Ja jos olet sen jo tehnyt, niin hyvä, jatka samalle tiellä edelleen. Vaikeuksista huolimatta se on paras tie. Ja tosiaan, ei uskossa eläminen tarkoita sitä, että kaikki vaikeudet loppuvat elämästä, siinä voi käydä jopa niin, että niitä tulee lisää. Mutta se tarkoittaa, että niiden kanssa ei tarvitse olla yksin, vaan kaikkivaltias Jumala auttaa jokaisessa päivän askareessa, niin vaikeiden, kuin mukavien asioiden kanssa.

Jos joku haluaa tulla uskoon tai uudistua uskossa tai saada pelastusvarmuuden, niin voit rukoilla itse kotona, omin sanoin pyytää syntejäsi anteeksi ja ottaa Jeesuksen elämäsi herraksi.

Siunattua joulua jokaiselle ja laulun sanoin haluan toivotta ”tulkoon Jeesus Herraksi sen” eli tulkoon Jeesus herraksi tämän joulun ja koko meidän elämämme.

Seurakunta tarvitsee eteenpäin mennäkseen suunnan. Me olemme sitä suuntaa etsineet, niin seurakunnan johdossa ja seurakuntana ja tulleet tähän pisteeseen, jossa voimme sanoa, että meidän tavoitteemme on seurakuntana olla armollinen ja turvallinen perhe. Tämä on siis seurakunnan näky tai näkemys siitä, millainen seurakunta haluamme olla vuoteen 2030 mennessä. Tällä ei oteta kantaa niinkään siihen, mitä teemme, vaan siihen miten teemme asioita seurakunnassa. Millaisen ilmapiirin haluamme luoda seurakuntaan. Me emme voi saada kasvua aikaiseksi, sen tekee yksin Jumala. Mutta me voimme tehdä oman osamme siinä, että se Jumalan antama kasvu mahdollistuu. Me kylvämme ja kastelemme, mutta Jumala antaa kasvun.

Raamattu puhuu paljon siitä, miten seurakunta on perhe, johon kuuluu kaikenikäisiä ihmisiä ja siitä, miten meidän tulisi olla armollisia toisillemme. Efesolaiskirjeen toinen luku puhuu siitä miten Jumala on pelastanut meidät, jotka ennen olimme ilman Jumalaa ja toivoa maailmassa ja tehnyt meistä samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä. Näin meistä kaikista uskovista, taustasta riippumatta, on tullut Jeesuksen sovitustyön kautta yksi perhe. Tässä perheessä meidän kuuluu rakastaa toinen toisiamme Jeesuksen antaman käskyn mukaisesti. Jeesus tietysti itse osoitti suurinta rakkautta meitä kohtaan sovittaessaan meidän synnit ristillä. Tähän rakkauteen kuuluu myös se, että hyväksymme toinen toisemme tähän seurakunnan yhteyteen, kuten Paavali kirjoittaa kirjeessään Roomalaisille (14:1): ”Hyväksykää uskossaan heikko joukkoonne rupeamatta väittelemään mielipiteistä.”

Kirjeissään Paavali myös toivottaa armoa ja rauhaa kaikille seurakunnille. Meidänkin pitää varoa tuomitsemasta toinen toisiamme, vaan pikemminkin osoittaa sitä armoa, mitä olemme itse saanet osaksemme Jumalalta. Toki saa ja joskus pitääkin nuhdella, mutta senkin voin tehdä armollisesti rakkaudesta käsin. Näin sillä saa myös varmemmin hyvän lopputuloksen aikaan. Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan (1. Tim 2:3-4) ja juuri hänen hyvyys vetää ihmisiä parannukseen (Room. 2:4). Jeesus myös näytti itse suurimman esimerkin. Hän meni niiden luo, jotka tarvitsivat Jumalan armoa ja sai siksi fariseuksilta pilkkanimen publikaanien ja syntisten ystävä. Haluammeko me, että meidät tunnettaiisiin myös samalla niemellä? Vai onko parempi olla syntisten tuomitsija, niinkuin meidät yleensä tunnetaan? Raamattu varoittaa meitä ottamasta tuomarin asemaa, koska se kuuluu vain yksin Jumalalle. Otetaan siis mallia Jeesuksesta ja viedään evankeliumin sanoma kaikille ihmisille, kaikki ovat kuitenkin syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat pelastuksen armosta, jos ottavat vastaan ilosanoman Jeesuksesta uskomalla häneen ja seuraamalla häntä. Annetaan sen uskon vaikuttaa myös se muutos heidän elämässään, minkä Jumala haluaa saada aikaan, olemalla rinnallakulkijoita ja esirukoilijoita toinen toisillemme tällä tiellä. Meillä on jo riittävästi vastustajia tällä tiellä, ei vastusteta toisimme, vaan autetaan toisiamme tuntemaan Jumala henkilökohtaisesti yhä lähemmin.

Turvallisuudesta Raamatusta ei puhuta niin suorasti, mutta epäsuorasti se tulee ilmi monellakin tavalla ja varsinkin psalmeissa, joissa kerrotaan, miten Jumala on meidän turvapaikkamme ja siten kaiken turvallisuuden lähde. Turvallisuusajattelu tulee ilmi myös alkuseurakunnan toimintatavasta. Jeesus lähetti opetuslapset kaksittain ja kun Paavali lähetti keräyksen tuoton Jerusalemiin, sitäkään ei lähetty yhden miehen mukana, vaan useamman. Alkuseurakunnassa pidettiin huolta myös fyysisistä tarpeista, eli annettiin ruokaa sitä tarvitseville, sekä elettiin elämää paljon yhdessä, jotka nekin osaltaan vahvistivat uskovien turvallisuudentunnetta.

Näitä asioita haluamme vahvistaa tulevien vuosien aikana seurakunnassamme, niin että siellä olisi jokaisen hyvä olla ja turvallista kasvaa uskossa armollisessa ja rakastavassa ilmapiirissä kokien kuuluvansa osaksi seurakuntaperhettä. Tietenkin edelleen jatkamme myös evankeliumin esillä pitämistä ja rukousta, nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan vahvistavat toisiaan. Joten jatketaan yhdessä rukousta ja työn tekoa armollisen ja turvallisen seurakuntaperheen rakentamiseksi!

Heinäkuussa käsittelen Ilmestyskirjan kirjeitä seitsemälle seurakunnalle. Aloitin kirjeestä Efesolle, joka oli varsin merkittävä kaupunki Jumalan valtakunnan työn kannalta. Apostolientekojen luvut 18-20 kertovat siitä. Paavali itse vietti siellä kolme vuotta ja monet muut Jumalan miehet palvelivat myös siellä. Siitä johtuen Efesossa oli hyvä opillinen pohja ja se osasi erottaa aidot apostolit vääristä. Se oli merkittävä saavutus, ottaen huomioon, että Efeso oli huomattava epäjumalanpalveluksen keskus, Artemiksen temppelin johdolla. Kuitenkin evankeliumi sai suuren voiton siinä kaupungissa ja sen kautta koko maakunnassa.

Vuosikymmenet vierivät ja seurakunta näytti päällisin puolin voivan hyvin. Jotain oli kuitenkin tapahtunut pinnan alla. Kaikki ei ollut enää samalla tavalla kuin alussa. Jeesus tiesi, missä mennään ja nuhteli seurakuntaa näillä sanoilla (Ilm 2:4): ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet luopunut ensirakkaudesta.”

Kaikesta hyvästä huolimatta tärkein puuttui: rakkaus. Rakkaus Jumalaan ja ihmisiin. Myös Paavali puhuu rakkaudesta, varsinkin ensimmäisessä kirjeessään Korinttilaisille luvussa 13. Hän sanoo, että vaikka hänellä olisi armolahjoja ja vaikka hän jakaisi kaiken omaisuutensa köyhille, mutta hänellä ei olisi rakkautta, hän ei olisi mitään. Rakkaus on niin keskeinen osa meidän uskovien elämää.

Kaikki lähtee tietenkin Jumalan rakkaudesta, kuten Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään 4:10: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan ristillä, hän rakasti meitä ensin, että me voisimme rakastaa Jumalaa ja toisimme.

Jos olemme kadottaneet ensirakkautemme, meidän on syytä palata siihen, muistaa se, että Jeesus rakasti meitä ensin, ottaa jälleen vastaan hänen rakkautensa ja rakastaa Jumalaa ja toisiamme sillä rakkaudella, niinkuin teimme myös uskoon tullessamme.